Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 10


 

Konsernitilin sisäisen luottolimiitin enimmäismäärän vahvistaminen

 

Kunnanhallitus 23.01.2023 § 10  

458/02.02.02/2022  

 

Valtuusto on kokouksessaan 19.12.2022 § 58 päättänyt, että talousarvio- ja taloussuunnitelmavuosina 2023-2025 myönnetään konsernitilin sisäistä luottolimiittiä tytäryhteisöille kunnanhallituksen kulloinkin vahvistamaan enimmäismäärään saakka.

 

Kunnan hallintosäännön 4 luvun 17 §:n mukaan kunnanjohtajalla on konsernin johtajana toimiessaan oikeus päättää hallintojohtajan esityksestä sekä talletus-, luotto- ja ylityskoroista.

 

Tytäryhteisöiltä on tullut anomuksia konsernitilin limiitistä vuodelle 2023.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vahvistaa konsernitilin sisäisen limiitin myöntämisen enimmäismääräksi 1.300.000 euroa talousarviovuonna 2023.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi