Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 13


Maksuvalmiussuunnitelma 2023

 

Vuoden 2023 maksuvalmiussuunnitelma

 

Kunnanhallitus 23.01.2023 § 13  

461/02.06.02/2022  

 

Kunnanhallituksen hyväksymän sisäisen valvonnan yleisohjeen kohdan 8.2 mukaan:

 

Kunnan kassanhallinta on järjestettävä siten, ettei toimintoihin sitoudu tarpeettomasti pääomaa. Rahoitus, maksuliikenne ja varojen sijoittaminen on hoidettava riskit halliten.

 

Liitteenä maksuvalmiussuunnitelma vuodelle 2023.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi vuoden 2023 maksuvalmiussuunnitelman.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi