Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 24


Hankesuunnitelma Etelä-Lapin VESKU 30.11.2022

 

Kunnan avustus Etelä-Lapin VESKU-hankkeeseen

 

Kunnanhallitus 23.01.2023 § 24  

488/00.01.05/2022  

 

VESKU-hankkeiden tavoitteena on edistää vesienhoitoa toimimalla pienimuotoisen kunnostus- ja hoitotoiminnan tukena. Hanke aktivoi ja opastaa osakaskuntia, yhdistyksiä, kansalaisjärjestöjä ja muita tahoja vesienhoidossa.

 

Hankeessa pidetään yleisötilaisuuksia ja järjestetään työpajoja. Hanke auttaa vesienhoitohankkeiden suunnittelussa, luvituksissa ja rahoituksen hakemisessa. Hanketta hallinnoi Osuuskunta Virtatiimi.

 

Päärahoitus Lapin ELY-keskuksen kautta Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta. Budjetti on 130.000,00 euroa. Hankeaika on 1.5.2023-30.9.2024. Hankealue on Tervola, Posio, Ranua, Rovaniemi ja Simo. Ranuan kunnan osuus hankerahoituksesta on 5.000,00 euroa.

 

Hanketta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Lapin ELY-keskuksen kanssa. Osuuskunta Virtatiimillä / Etelä-Lapin VESKU-hankkeella on vesistokunnostuksista pitkä työkokemus, hyvät yhteistyö- ja asiantuntijaverkostot niin maakunnallisesti, ylimaakunnallisesti ja valtakunnallisestikin.

 

Hankkeen hyötyjä:

  • Parannetaan vesien tilaa, monimuotoisuutta, kalaston rakennetta sekä järvimaisemaa.
  • Vesistötieto ja kunnostuosaaminen sekä omatoiminen kunnostustoiminta lisääntyy.
  • Edistetään kylien ja maaseudun yhteisöjen toimintaa sekä elinvoimaisuutta.
  • Lisätään verkostoitumisen kautta paikallisten toimijoiden välitstä yhteistyötä ja osaamista.
  • Lisätään paikallisten vesistökunnostajien ja maa- ja metsätalouden toimijoiden välistä yhteistyötä sekä osaamista.
  • Lisätää maaseudun viihtyvyyttä ja turvataan kiinteistöjen arvo.
  • Kalastus ja vesistöjen virkistyskäyttö lisääntyy.
  • Hanke edistää hoitokalastuksissa saatavien raaka-ainevirtojen hyödyntämistä kalanjalostuksesta.
  • Matkailuelinkeinojen toimintaedellytykset paranevat.
  • Nuoret aktivoituivat mukaan vesistökunnostustoimintaan.
  • Tarve uusille, ympäristönhoidon palveluille ja sivuelinkeinoille kasvaa.

 

Liitteenä hankesuunnitelma.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää 5.000,00 euron määrärahan hankkeen kuntaosuutena.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi