Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 25



 

Made in Ranua

 

Kunnanhallitus 23.01.2023 § 25  

490/02.09.00/2022  

 

Valtuusto on hyväksynyt Ranuan kunnan brändistrategian ja visuaalisen ilmeen 19.12.2022 § 55. Visuaalisen ilmeen yhtenä sovelluksena esitettiin Made in Ranua -merkkiä ja Kesyttämätön-tarinaa paikallisten tuotteiden tueksi. Kunta on saanut brändin hyväksynnän jälkeen yhteydenottoja merkin saamisesta yritysten käyttöön. Kehittämispäällikkö Mikko Pöykkö on kutsunut koolle keskeisiä ranualaisia yrityksiä keskustelemaan Made in Ranua -merkin käyttöönotosta ja säännöistä Made in Ranua -merkille. Made in Ranua -merkin käyttöönotto edellyttää merkin rekisteröintiä yhteisömerkiksi mahdollisimman monelle tuoteluokalle.

 

Sääntöehdotuksen mukaan käyttöoikeushakemukset käsittelee elinkeino- ja markkinointityöryhmä. Työryhmä tekee ehdotuksen merkin käyttöoikeuden myöntämisestä kunnanjohtajalle, joka tekee asiasta viranhaltijapäätöksen. Sääntöehdotuksen mukaan Made in Ranua -merkin sääntöihin tai yhteisömerkin käyttöehtoihin tehtävistä muutoksista päätöksen tekee kunnanhallitus.

 

Liitteenä ehdotukset säännöiksi ja käyttöehdoiksi.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää rekisteröidä Made in Ranua -yhteisömerkin ja hyväksyy Made in Ranua -merkin säännöt sekä käyttöehdot liitteiden mukaisesti. Merkin käytöstä ei peritä jäsenyhteisöiltä maksuja.

 

Päätös Palautetaan asia valmisteluun.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi