Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 28


Ranua 2024-05-07

 

Kunnan talouden sopeuttaminen

 

Kunnanhallitus 27.05.2024 § 141 

 

Ranuan kunta tilasi FCG Oy:ltä kunnan taloustilanneselvityksen ja talouden painelaskelmat, joilla arvioidaan kunnan talouden kehitystä aina vuoteen 2035 saakka. Kunnan talouden painelaskelman perusteella kunnan talousarviot tulevat olemaan vuodesta 2025 alkaen huomattavan alijäämäisiä, ellei kunnan taloutta saada sopeutettua. Painelaskelman mukaan vuoden 2025 talousarvio olisi noin 1,3 miljoonaa alijäämäinen ja 2030 vuodesta eteenpäin alijäämät olisivat yli 2 miljoonaa euroa vuosittain.

 

Kunnalla on taseessa kumulatiivista ylijäämää 13,3 miljoonaa euroa, joka antaa aidon mahdollisuuden talouden sopeuttamiselle kestävälle uralle. Ilman talouden sopeuttamistoimia ylijäämä olisi syöty jo vuonna 2032.

 

Valtionosuudet kasvavat vuodesta 2025 vuoteen 2035 vain vajaa 3 % (noin 250.000 euroa). Kunnan verotulot kasvavat aikavälillä 2025-2035 noin 1,0 miljoonaa euroa eli 17,5 %. Verotulojen ja valtionosuuksien suhde Ranualla on poikkeuksellinen Suomessa. Verorahoituksesta (verotulot ja valtionosuudet) verotulojen osuus on vain 39 %. Samaan aikaan 2025-2035 kunnan toimintakate kasvaa 2,25 miljoonaa euroa eli 15,3 %. Tästä seuraa noin miljoonan euron rahoitusvaje vuoteen 2035 mennessä.

 

Kunnan taloutta tulee lähteä sopeuttamaan jo vuodesta 2025 alkaen. Miljoonan euron sopeuttaminen siirtää ylijäämien loppumista arviolta vuoteen 2040 saakka.

 

Liitteenä FCG:n taloustilanneselvitys ja painelaskelma.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto

1. päättää, että kunnan taloutta sopeutetaan 1,0 miljoonalla eurolla. Sopeutuksella tavoitellaan pysyviä vaikutuksia jo vuoden 2025 talousarviosta lähtien.
2. antaa kunnanhallitukselle tehtäväksi valmistella sopeutusesitykset ja toimenpiteet vuoden 2025 talousarvioprosessin yhteydessä.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

 

Valtuusto 10.06.2024 § 28  

1204/00.01.02/2022  

 

 

 

Päätös Valtuusto päätti yksimielisesti, että kunnan taloutta sopeutetaan 1,0 miljoonalla eurolla.

Valtuusto päätti yksimielisesti, että kunnanhallitus saa tehtäväksi valmistella sopeutusesitykset ja toimenpiteet vuoden 2025 talousarvioprosessin yhteydessä.

 

  

 

  Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko klo 15:15-15:20.

 

  Merkitään, että Juha Siitonen poistui kokouksesta klo 15:15.