Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 31



 

Ranuan Lamminperänsuon tuulivoimaosayleiskaavan laatiminen

 

Kaava- ja maapoliittinen 14.05.2024 § 22 

 

Tuulikolmio on jättänyt 26.4.2024 Ranuan kunnalle kaavoitusaloitteen.

 

Tuulikolmion aloite koskee Lamminperänsuon aluetta. Kaava-alue täsmentyy hankekehityksen edetessä. Tuulivoimala-alue sijoittuu Kuoppelikon ja Hoikkasuon välimaastoon. Alueen koko on enimmillään noin 900 hehtaaria. Tuulivoimahankkeen on alustavasti kaavailtu koostuvan yhteensä noin 9 tuulivoimalasta.

 

Kaavoituksen lopullinen rajaus, tuulivoimaloiden sijoittelualueet kaava-alueen sisällä ja tuulivoimaloiden lopullinen lukumäärä tarkentuvat kaavoitusprosessin yhteydessä tehtävien selvitysten ja sidosryhmäkeskustelujen perusteella.

 

Tuulikolmio ehdottaa kaavoitusprosessille seuraavaa lähestymistapaa:

Kunta käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen maankäyttö- ja rakennuslain 44 §:n ja 77a §:n mukaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella.

Tuulikolmio laatii kunnan kanssa kaavoitussopimuksen valittuaan kaavakonsultin. Kunta hyväksyy kaavakonsultin omien sääntöjensä mukaisesti.

Tuulikolmio vastaa kaikista osayleiskaavan ja hankkeen selvitysten ja suunnitelmien laadinnasta ja niihin liittyvistä kuluista, kustannuksista sekä kuulutus- yms. kuluista sekä kunnan hallinnollisista kustannuksistaan osayleiskaavan käsittelyvaiheisiin liittyvissä lakisääteisissä tehtävissä, kunnan antaman linjauksen mukaisesti.

Kunta vastaa kaavaprosessin lakisääteisistä hallinnollisista tehtävistä.

Päätösehdotus Kaava- ja maapoliittinen työryhmä esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että:

1. valtuusto päättää käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen tuulivoiman rakentamiseksi Lamminperänsuon alueella MRL 44 §:n ja 77a §:n mukaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella. Tuulikolmio laatii tarvittaessa tuulivoimahankkeelle osayleiskaavoitusprosessin rinnalla lakisääteisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn, minkä tuloksia tullaan hyödyntämään osayleiskaavoituksessa.

2. valtuusto päättää, että Ranuan kunta ja Tuulikolmio laativat kaavoitussopimuksen, jossa tarkennetaan kaavatyön sisältöä. Kunnanhallitus hyväksyy laaditun kaavoitussopimuksen ja hankekehittäjän hankkeelle esittämän kaavoituskonsultin. Kunnanhallitus kuuluttaa kaavan vireille ja asettaa nähtäville kaavan valmisteluaineiston.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

 

Kunnanhallitus 27.05.2024 § 123 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että:

1. valtuusto päättää käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen tuulivoiman rakentamiseksi Lamminperänsuon alueella MRL 44 §:n ja 77a §:n mukaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella. Tuulikolmio laatii tarvittaessa tuulivoimahankkeelle osayleiskaavoitusprosessin rinnalla lakisääteisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn, jonka tuloksia tullaan hyödyntämään osayleiskaavoituksessa.

2. valtuusto päättää, että Ranuan kunta ja Tuulikolmio laativat kaavoitussopimuksen, jossa tarkennetaan kaavatyön sisältöä. Kunnanhallitus hyväksyy laaditun kaavoitussopimuksen ja hankekehittäjän hankkeelle esittämän kaavoituskonsultin. Kunnanhallitus kuuluttaa kaavan vireille ja asettaa nähtäville kaavan valmisteluaineiston.

 

Päätös Kunnanhallituksen jäsen Aimo Kortesalmi teki esityksen Rauno Kelahaaran kannattamana, että kaavoitusalue hylätään.

Julistettuaan keskustelun asiasta päättyneeksi, puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys. Puheenjohtaja ehdotti, että ne kunnanhallituksen jäsenet, jotka kannattavat päätösehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Aimo Kortesalmen esitystä, äänestävät EI. Äänestysjärjestys hyväksyttiin.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin yhteensä neljä JAA ääntä (Anitta Jaakola, Jari Hintsala, Markus Ranua ja Terhi Salmela) ja kolme EI ääntä (Mirva Salmela, Rauno Kelahaara ja Aimo Kortesalmi).

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

 Merkitään, että Risto Niemelä oli paikalla asiantuntijana pykälän käsittelyn ajan.

 

Valtuusto 10.06.2024 § 31  

1178/10.02.02/2022  

 

 

 

 Päätös Valtuutettu Mirva Salmela teki esityksen Petri Mannisen kannattamana, että kaavoitusaloite hylätään.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys. Puheenjohtaja esitti, että ne valtuuston jäsenet, jotka kannattavat päätösehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Mirva Salmelan  esitystä, äänestävät EI. Äänestysjärjestys hyväksyttiin.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin yhteensä yhdeksän JAA ääntä (Aikkila Antti-Pekka, Hintsala Jari, Illikainen Sirkka, Jaakola Anitta, Kehusmaa Mika, Kouva Jaakko, Ranua Markus, Ruonala Keijo ja Salmela Terhi) ja kahdeksan EI ääntä (Hietala Tatu, Ilvesluoto Ulla, Kelahaara Rauno, Kortesalmi Aimo, Manninen Liisa, Manninen Petri, Salmela Mirva ja Sääskilahti Ari).

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

  Merkitään, että kokouksessa pidettiin tekninen tauko klo 16:03-16:06.