Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 22


 

Luottamushenkilön valinta hyvinvointilautakuntaan Heikki Kelan sijaan

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 107 

 

Hyvinvointilautakunnan tulee valita uusi luottamushenkilö edesmenneen Heikki Kelan sijaan.

 

Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Kuntalain 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuustokauden toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi.

 

Hallintosäännön 9 §:n 1 momentin mukaan hyvinvointilautakunnassa on seitsemän (7) jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on hekilökohtainen varajäsen.

 

Kunnallisia toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Lain 4 a 1:n 1 momentin mukaan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se toimittaa hyvinvointilautakunnan jäsenyydestä täydennysvaalin jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta 2021-2025.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

Valtuusto 10.06.2024 § 22  

1183/00.01.02/2022  

 

 

Päätös Valtuusto päätti nimetä Antero Lohen hyvinvointilautakunnan jäseneksi jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta 2021-2025.