Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 121



 

Ranuan Näätäaavan e-metanolitehtaan asemakaavan ja tuulivoimaosayleiskaavan laatiminen

 

Kaava- ja maapoliittinen 14.05.2024 § 17 

 

 

ETFuels Finland Oy ja Vapo Terra Oy ovat jättäneet 3.5.2024 Ranuan kunnalle kaavoitusaloitteen.

 

ETFuels Finland Oy:n ja Vapo Terra Oy:n jättämä aloite koskee Näätäaavan hankealuetta, jonne on tarkoitus rakentaa e-metanolia tuottava tehdas sekä tuulivoimapuisto. Näätäaavan hankealue sijaitsee noin 12 kilometrin etäisyydellä Ranuan kunnan keskustaajamasta länteen.

 

Hakijan tarkoituksena on mahdollistaa e-metanolitehtaan ja tuulivoimapuiston rakentaminen laatimalla tehdasalueelle asemakaava sekä tuulivoimaosayleiskaava. Asemakaavaa voidaan käyttää suoraan e-metanolitehtaan rakennuslupien myöntämisen perusteena. Tuulivoimaosayleiskaavaa voidaan myös käyttää suoraan tuulivoimaloiden rakennuslupien myöntämisen perusteena (MRL 44 §, 77a § ja 77b §).

 

ETFuels vastaa hankkeen e-metanolitehtaaseen liittyvästä suunnittelusta ja on hankkeesta päävastuussa. ETFuelsin liiketoiminnan keskiössä on olla e-metanolitehtaan sekä tuulivoimapuiston omistaja ja operoija koko elinkaaren ajan hankekehityksestä aina purkamiseen asti.   

 

Vapo Terra Oy vastaa tuulivoimaloiden hankekehityksestä sekä avustaa tehtaan suunnittelussa liittyvissä selvityksissä, kuten ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Hankkeen rakentumisen käynnistyessä Vapo Terra Oy:n rooli tulee olemaan yksi maanomistajista.

 

Hankealueen alustava koko on noin 8250 hehtaaria ja sille suunnitellaan noin 100 hehtaarin kokoista e-metanolitehdasaluetta sekä 57 tuulivoimalaa.

 

E-metanolitehtaan suunniteltu vuotuinen tuotantokapasiteetti on 100 kilotonnia vihreää metanolia laivaliikenteen käyttöön mikä vastaa noin kahden suuren konttialuksen vuotuista polttoainekulutusta Eurooppa-Aasia laivareitillä. Tehdasalue koostuu muun muassa tislauskolonnista, biopolttolaitoksesta hiilidioksidin talteenottolaitteistolla, vesielektrolyyseristä, vedyn varastointisäiliöistä, sähköasemasta, akkuenergiavarastosta, toimisto- ja sosiaalitiloista sekä parkkipaikoista. Tehtaan näkyvin osa on tislauskolonnit, jotka nousevat noin 50 m korkeuteen. Biopolttolaitos tukee tehtaan sähköntarvetta tuulettomina aikoina, jolloin voidaan pitää metanolisynteesi käynnissä varastoidun vedyn avulla. Biopolttolaitokselta otetaan vapautuva hiilidioksidi talteen, joka käytetään e-metanolin valmistusprosessissa.

Tehtaan on arvioitu työllistävän suoraan 60 henkilöä ja välillisesti syntyy paljon muitakin työpaikkoja muun muassa logistiikkaan.

Tuulivoimaloiden suunniteltu yksikköteho on 7-10 MW. Tuulivoimaloiden suunniteltu tornin korkeus on maksimissaan 200 m ja roottorin halkaisija enintään 200 m. Voimalan ylin pyyhkäisykorkeus olisi siten enintään 300 m maanpinnasta. Tuulivoimaloiden sijoittelussa on otettu huomioon vähintään 2 km etäisyys lähimpiin asuinrakennuksiin. Lomarakennusten osalta etäisyys on pääosin myös 2 km muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

E-metanolitehtaan alustavaa sijaintia on lähdetty kartoittamaan hankealueelta ja siten tehtaan, että asemakaavan lopullinen sijainti tarkentuu kaavaprosessin aikana, kun luontoselvitykset ja maaperätutkimukset on suoritettu. Myös tuulivoimaosayleiskaavan tarkempi aluerajaus, tuulivoimaloiden sijoittelu osayleiskaava-alueen sisällä ja tuulivoimaloiden lopullinen lukumäärä tarkentuvat hankekehityksen edetessä.

Kaavoituksen laadinnan rinnalla toteutetaan YVA-menettely sekä haetaan e-metanolitehtaalle tarvittavat luvat, kuten ympäristö- ja kemikaaliluvat. Hanketoimijat vastaavat kaavojen ja YVA:n laadinnasta aiheutuvista konsultti-, selvitys- ja kuulutuskustannuksista sekä kaikista hankkeen lupakustannuksista. Hanketoimijat tulevat selvittämään vuoden 2024 aikana kaikki hankkeelle tarvittavat luvat. Kaavasuunnittelussa tullaan ottamaan huomioon YVA-prosessin yhteydessä tehtävien selvitysten tulokset sekä sidosryhmien esittämät näkemykset. Hankesuunnittelussa tavoitteena on sovittaa yhteen ja huomioida eri alueiden käyttömuotojen, kuten elinkeinojen ja virkistyskäyttäjien tarpeet.

ETFuelsin ja Vapo Terran ehdotus e-metanolitehtaan asemakaavoituksen ja tuulivoimaosayleiskaavoituksen käynnistämiseksi:

 

Ranuan kunta käynnistää asemakaavan laatimisen e-metanolitehtaan sijoittamista varten. E-metanolitehtaan rakennuslupa voidaan myöntää asemakaavan perusteella.

 

Ranuan kunta käynnistää oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen maankäyttö- ja rakennuslain 44 §:n ja 77a §:n mukaan siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella.

 

ETFuels solmii Ranuan kunnan kanssa kaavoitussopimuksen osapuolten yhteistyön ja kustannusvastuiden sopimiseksi. ETFuels sitoutuu vastaamaan kaavojen laadinnasta ja niitä varten tehtävien selvitysten kuluista. Kaavatyöhön ETFuels esittää kaavakonsultiksi Sweco Finland Oy:tä. Ranuan kunta käsittelee kaavakonsultin hyväksynnän omien sääntöjensä mukaisesti.

 

Päätösehdotus Kaava- ja maapoliittinen työryhmä esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että:

1. valtuusto päättää käynnistää metanolitehdashankkeen vaatiman asemakaavan laatimisen sekä oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen tuulivoiman rakentamiseksi Näätäaavan alueella MRL 44 §:n ja 77a §:n mukaan siten, että e-metanolitehtaan rakennuslupa voidaan myöntää asemakaavan perusteella ja tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella. ETFuels Finland Oy ja Vapo Terra Oy laativat hankkeelle osayleiskaavoitusprosessin rinnalla lakisääteisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn, minkä tuloksia tullaan hyödyntämään kaavoituksissa.

2. valtuusto päättää, että Ranuan kunta ja ETFuels Finland Oy laativat kaavoitussopimuksen, jossa tarkennetaan kaavatyön sisältöä. Kunnanhallitus hyväksyy laaditun kaavoitussopimuksen ja hankekehittäjän hankkeelle esittämän kaavoituskonsultin. Kunnanhallitus kuuluttaa kaavat vireille ja asettaa nähtäville  kaavojen valmisteluaineistot.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

 

Kunnanhallitus 27.05.2024 § 121  

1177/10.02.02/2022  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että:

1. valtuusto päättää käynnistää metanolitehdashankkeen vaatiman asemakaavan laatimisen sekä oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen tuulivoiman rakentamiseksi Näätäaavan alueella MRL 44 §:n ja 77a §:n mukaan siten, että e-metanolitehtaan rakennuslupa voidaan myöntää asemakaavan perusteella ja tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella. ETFuels Finland Oy ja Vapo Terra Oy laativat hankkeelle osayleiskaavoitusprosessin rinnalla lakisääteisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn, jonka tuloksia tullaan hyödyntämään kaavoituksissa.

2. valtuusto päättää, että Ranuan kunta ja ETFuels Finland Oy laativat kaavoitussopimuksen, jossa tarkennetaan kaavatyön sisältöä. Kunnanhallitus hyväksyy laaditun kaavoitussopimuksen ja hankekehittäjän hankkeelle esittämän kaavoituskonsultin. Kunnanhallitus kuuluttaa kaavat vireille ja asettaa nähtäville kaavojen valmisteluaineistot.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

 Merkitään, että Risto Niemelä oli paikalla asiantuntijana pykälän käsittelyn ajan.