Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 133


 

Varavaltuutetun kotikunta

 

Kunnanhallitus 27.05.2024 § 133  

1231/00.01.01/2022  

 

Varavaltuutettu Marko Hanhisuannon tosiasiallista kotikuntaa on pyydetty selvitettävän kunnan kirjaamoon 24.3.2024 saapuneessa Pekka Laivamaan sähköpostiviestissä.

 

Kuntaliitosta saadun ohjeen mukaan asian selvittely- ja asianosaisten kuulemisvastuu sekä tarvittaessa päätöksenteko-prosessin edistämisvelvollisuus on kunnanhallituksen puheen-johtajalla tai/ja valtuuston puheenjohtajalla.

 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja on asiaa selvittänyt kunta-, kotikunta- ja vaalilakien perusteella. Marko Hanhisuantoa on asiassa kuultu. Kuulemistilaisuudessa oli kunnanhallituksen puheenjohtaja Mirva Salmelan lisäksi läsnä hallintojohtaja Pia Sorvali. Marko Hanhisuannolla oli myös mahdollisuus antaa kirjallinen lisäselvitys asiasta.

 

Selvittelyn ja kuulemisten perusteella kunnanhallituksen puheenjohtaja katsoo, että asiassa ei ole aihetta jatkotoimiin.

 

Asia käsitellään kunnanhallituksen puheenjohtajan ehdotuksesta kunnanhallituksessa.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanhallituksen puheenjohtaja Mirva Salmela

 puh. 040 522 7614 tai mirva.salmela@valt.ranua.fi