Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 136


 

Pulssikyselyn 1/2024 tulokset

 

Kunnanhallitus 27.05.2024 § 136  

1210/01.00.00/2022  

 

Ranuan kunta käynnisti vuonna 2023 säännölliset työhyvinvointi-kyselyt, Pulssikyselyt. Kysely tehdään 4 kuukauden välein. Kyselyn tulokset käsitellään yhteistoimintaelimessä ja niistä viestitään henkilöstön uutiskirjeissä sekä intrassa. Tulokset jaetaan myös esihenkilöille, jotka käsittelevät niitä henkilöstön kanssa osasto- tai yksikköpalavereissa.

 

Vuoden 2024 ensimmäiseen kyselyyn toukokuun alussa vastasi 75 henkilöä. Henkilöstöä kunnassa oli vuoden 2023 lopussa 195. Kyselyyn vastanneista 85 % vastaajista suosittelee kuntaa työnantajana ja asteikolla 1-5 (täysin eri mieltä - täysin samaa mieltä) henkilöstö koki töihin tulon mukavaksi arvosanalla 4,13 ja oli ylpeä työnsä tuloksista arvosanalla 4,17. Kyselyjen kokonaistulokset ja keskeiset havainnot käydään läpi kokouksessa.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi Pulssikyselyn 1/2024 tuloksen.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 hallintojohtaja Pia Sorvali

 puh. 040 679 1411 tai etunimi.sukunimi@ranua.fi