Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 139


Järjestöavustukset 2024

 

Järjestö-, tapahtuma-, toiminta-, kilpailujen järjestämis- sekä toimitila- yms. avustusten myöntäminen vuonna 2024

 

Kunnanhallitus 27.05.2024 § 139  

1187/00.01.02/2022  

 

Ranuan kunnanhallitus on julistanut järjestö-, tapahtuma-, toiminta-, kilpailujen järjestämis- sekä toimitila- yms. avustukset haettavaksi 30.4.2024 klo 12 mennessä. Hakemuksiin on tullut liittää vuoden 2023 tilinpäätös ja toimintakertomus sekä toimintasuunnitelma vuodelle 2024. Lisäksi hakuehdoissa oli vaatimus hakijan rekisteröitymisestä lähellä.fi -palveluun. Kolme hakemusta hylättiin edellä mainitun puutteen vuoksi. Myöhästyneitä hakemuksia ei tullut.

 

Vuoden 2024 talousarviossa on varattu em. avustuksiin 10 000 euron määräraha. Määräraha jaetaan hakemusten perusteella. Kaikki avustukset tulee hakea asetetussa määräajassa. Avustuksen yhtenä myöntämisen edellytyksenä on hyvinvointi- ja terveysarvojen edistäminen ja noudattaminen toiminnassa. Avustukset urheiluseuroille myönnetään vapaa-aikatoimen kautta.

 

Hallintojohtaja toimii tässä asiassa esittelijänä, koska kunnanjohtaja on esteellinen (hallintolaki 28.1 § 3. kohta).

 

Liitteenä esitys myönnettävistä avustuksista.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää avustukset liitteenä olevan esityksen mukaisesti.

 

Muutettu päätösehdotus

 

 Alkuperäisen päätösehdotuksen lisäksi hallintojohtaja esittää myönnettäväksi tapahtuma-avustuksia:

-          Kuha-Kuusijärvi kylätoimikunta 200,00 euroa (pyöräilytapahtuma)

-          Lions Club Ranua 400,00 euroa (Hilla- ja Piparimarkkinat).

Lisäesityksien vaikutuksesta myönnettävä kokonaissumma on yhteensä 10 600,00 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 hallintojohtaja Pia Sorvali

 puh. 040 679 1411, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

 Merkitään, että Tatu Hietala, Terhi Salmela, Keijo Ruonala ja Tuomas Aikkila poistuivat esteellisinä pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, (intressijäävi, hallintolaki 28.1 kohta 3).