Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.06.2024/Pykälä 40


 

Toimistotilojen ostaminen Napapiirin Kuljetus Oy:ltä

 

Tekninen lautakunta 04.06.2024 § 40  

1239/02.07.00/2022  

 

Tekninen osasto on vuokrannut Kiinteistö Oy Ranuan Aitan huoneiston numeron neljä Napapiirin Kuljetus Oy:ltä. Tiloja käyttää tällä hetkellä tekninen osasto ja TE- palvelut. TE- palvelut siirtyvät kunnan toiminnaksi vuoden 2025 alussa ja palvelupiste säilyy samoissa tiloissa. Poliisin lupapalvelut ovat ottaneet yhteyttä tekniseen osastoon toimitilojen saamiseksi lupapalveluille ja teknisen osaston vuokraamista tiloista on käyty neuvotteluita poliisin lupapalveluiden osalta. Neuvotteluissa on päädytty siihen, että toimistotilat palvelisivat yhteispalvelupisteenä, josta teknisen osaston palveluiden lisäksi löytyvät poliisin lupapalvelut ja TE- palvelut. Lisäksi tiloissa oleva toinen toimistotila toimii yhteiskäytössä olevana taukotilana ja kokoushuoneena. Poliisin lupapistepalvelu aloittaa vuokralaisena elokuussa. TE- palvelut ovat olleet tiloissa vuokralla jo toukokuusta asti. Vuoden 2025 alussa tilat vuokrataan Rovaseudun työllisyysalueelle.

 

Tekninen osasto on käynyt neuvotteluita tilojen kehittämisestä TE- palveluiden ja poliisin lupapalveluiden osalta. Tilat edellyttävät remonttia mm. muutoksia äänieristykseen, wc:n uusimisen ja välioven asentamisen. Napapiirin Kuljetus Oy:n kanssa käydyissä neuvotteluissa on todettu, että muutosten tekeminen edellyttää tilan hankintaa kunnan omistukseen. Napapiirin Kuljetus Oy:n myyntihinta huoneistolle on 35 000 euroa. Kauppa edellyttää valtuuston hyväksyntää.

 

Tilojen remontointi maksaa arviolta 15 000 euroa. Investointiosassa ei ole määrärahaa tilojen hankintaan ja remontointiin. Palveluiden säilyttäminen Ranualla on erittäin tärkeää ja näiden tilojen hankinnan myötä lupapalvelut on mahdollista järjestää edelleen Ranualla. Tekninen osasto esittää määrärahan muutoksia investointiosaan tilojen hankkimiseksi ja remontoimiseksi.

 

Teknisen osaston kilpailuttamat kesän 2024 asfalttitöiden tarjousten jättöaika päättyy 31.5.2024, jolloin selviää tehdäänkö määrärahan siirtoja investointiosan sisällä vai tarvitaanko tilojen hankkimiseen lisämäärärahaa.

 

31.5.2024 kello 12:00 päättyi kesän 2024 päällystysurakan tarjousten jättöaika. Halvin tarjous oli hinnaltaan 50 880 euroa. Määräraha asfalttitöille oli 120 000 euroa. Tekninen johtaja esittää, että tilojen hankintaan ja remontointiin siirretään 50 000 euron määräraha käyttämättä jäävästä asfalttitöiden määrärahasta. Asfalttitöille jää 70 000 euroa, joka sisältää lisätyövarauksen.

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Ranuan kunta ostaa Kiinteistö Oy Ranuan Aitan huoneiston numero neljän osakkeet Napapiirin Kuljetus Oy:ltä 35 000 euron kauppahinnalla. Samalla valtuusto päättää muuttaa vuoden 2024 talousarviota siten, että investointiosan kustannuspaikalta betonimurskan päällystäminen siirretään kustannuspaikalle osakkeet ja osuudet 35 000 euroa ja 15 000 euroa siirretään käyttötalousosaan kohteelle teknisen toimisto.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

     tekninen johtaja Risto Niemelä

    puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi