RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 23.12.2024/Asianro 273
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston päätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 23.12.2024
1366/00.01.02/2022
Kuntalain 39 § 1 momentin mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan
hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten
valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 96.1 §:n mukaan valtuuston päätösten täytäntöönpanosta
vastaamisen olennaisena osana kuuluu päätösten laillisuuden
valvonta. Valvonta antaa mahdollisuuden korjata laillisuusvirheet,
jotka muuten voivat johtaa valituksiin.
Kuntalain 143 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston
päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto
on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen,
kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on
viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuutta koskevan KuntaL 143 §:n
mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut
lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos
oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta
hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai
valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Päätösehdotus Kunnanhallitus katsoo, että valtuuston 16.12.2024 kokouksen päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivaltaan kuuluvina sekä muutoinkin lainmukaisina. Kunnanhallitus päättää panna täytäntöön edellä mainitun valtuuston kokouksen päätökset.
Päätös
Lisätietoja asiasta antaa:
hallintojohtaja Pia Sorvali
puh. 040 679 1411, etunimi.sukunimi@ranua.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |