Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 23.12.2024/Asianro 276


 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2025 Alue- ja kuntavaaleja varten

 

Kunnanhallitus 10.12.2024 § 261 

 

 

Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025.

 

Aluevaaleissa valitaan valtuutetut aluevaltuustoihin, jotka vastaavat hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä.

 

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin, jotka päättävät kunnan toiminnasta ja taloudesta.

 

Vaalilain 15 §:n mukaan: ”Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

  1.      kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluvat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä
  2.      laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaa-leissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Vaalilautakuntien ja toimikuntien poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen jäsenten ja varajäsenten kohdalla. Näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy sen mukaan kuin kuntalaissa säädetään vaalikelpoisuudesta lautakuntaa ja toimikuntaan. Vaaleissa ehdokkaana oleva ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä missään kunnassa.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan.

 

Ranuan kunnassa on yksi äänestysalue.

 

Kuntaliitto suosittelee, että vaalien ulkomainonta aloitetaan niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja määräysvallassa viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkamista eli 26.3.2025 alkaen.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä vuoden 2025 Alue- ja kuntavaaleja varten
- vaalilautakunnan, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä viisi varajäsentä sekä
-vaalitoimikunnan, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä kolme varajäsentä.

Lisäksi kunnanhallitus päättää, että ulkomainonta aloitetaan vuoden 2025 Alue- ja kuntavaaleissa 26.3.2025 siten, että vaalimainostelineet pystytetään Keskustie 1, S-Marketin puoleiseen päähän ja Keskustie 34, Hillamarketin puoleiseen päähän. Vaalimainospaikat ovat maksuttomia. Puolueet ja muut ehdokkaita asettavat ryhmät huolehtivat mainosten asettamisesta ja poistamisesta.

 

Päätös Päätettiin jättää asia pöydälle ja asettaa vaalilautakunta ja vaalitoimikunta seuraavassa kokouksessa.

Merkitään, että pidettiin tauko klo 16.46-16.51.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

Kunnanhallitus 23.12.2024     

1364/00.00.00/2022  

 

Päätös