RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 17.12.2024/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kolomaan laajennusalueen vesi- ja viemäriverkoston rakentamisen kulujen jyvittäminen Ranuan Infra Oy:lle
Tekninen lautakunta 17.12.2024 § 62
1408/10.03.01.02/2022
Ranuan kunta on rakentanut Kolomaan laajennusalueelle vesi- ja viemäriverkoston. Verkosto sijaitsee Ranuan Infra Oy:n toimialueen ulkopuolella. Verkoston rakentamiskustannukset ovat olleet 41 525 euroa. Kolomaan laajennusalue ei kuulu Ranuan Infra Oy:n toimialueeseen.
Tekninen osasto ja Ranuan Infra Oy ovat neuvotelleet verkoston rakentamiskustannusten jyvittämisestä kaavan mukaisille tonteille. Ranuan Infra Oy veloittaa vesi- ja viemäriliittymätilauksen yhteydessä tontin rakentajalta Ranuan Infra Oy:n liittymismaksut sekä Ranuan kunnalle aiheutuneet rakentamiskustannukset. Ranuan kunta veloittaa rakentamiskustannukset Infralta siinä vaiheessa, kun tontin haltija tilaa vesi- ja viemäriliittymät Ranuan Infra Oy:ltä. Ranuan kunta omistaa laajennusalueen vesi- ja viemäriverkoston ja Ranuan Infra Oy vastaa veden jakelusta ja jäteveden johtamisesta alueella. Ranuan Infra Oy vastaa putkiston ylläpidosta.
Alueella on seitsemän asemakaavan mukaista tonttia ja kustannukset jaetaan tonteille pinta-alojen suhteessa.
Tonteille kohdistuva rakentamiskustannus:
Kortteli 508 tontti 1: pinta-ala 4904 m2 hinta: 2880 €
Kortteli 505 tontti 1: pinta-ala 5995 m2 hinta: 3520 €
Kortteli 505 tontti 2: pinta-ala 5395 m2 hinta: 3168 €
Kortteli 505 tontti 3: pinta-ala 5972 m2 hinta: 3509 €
Kortteli 505 tontti 4: pinta-ala 12 333 m2 hinta: 7242 €
Kortteli 509 tontti 1: pinta-ala 15 881 m2 hinta: 9326 €
Kortteli 509 tontti 2: pinta-ala 20 236 m2 hinta: 11 883 €
Tekninen johtaja esittää, että neuvottelun mukaiset periaatteet hyväksytään ja näiden pohjalta laaditaan sopimus Ranuan kunnan ja Ranuan Infra Oy:n välillä.
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä neuvottelujen mukaiset periaatteet rakentamiskulujen jyvittämisestä ja kulujen perimisestä Ranuan Infra Oy:ltä.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Lisätietoja asiasta antaa:
tekninen johtaja Risto Niemelä
puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |