Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 06.02.2025/Pykälä 10


 

Yleisen ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsijoiden määrääminen

 

Keskusvaalilautakunta 06.02.2025 § 10  

1456/00.00.00/2022  

 

Vaalilain 17 §:n mukaan ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa huolehtivat vaalitoimitsijat.

 

Keskusvaalilautakunta määrää kirjallisesti vaalitoimitsijat yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin.

 

Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla koko se aika, jolloin ennakkoäänestyspaikka on äänestystä varten avoinna.

 

Vaalitoimitsijalle kuuluvien tehtävien suorittamista ei saa antaa muulle kuin vaalitoimitsijaksi määrätylle henkilölle.

 

Vaalitoimitsijalle ei ole vaalilaissa säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan siten määrätä tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Asianomaisissa vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät saa olla vaalitoimitsijana.

 

Hallinto-osasto esittää, että yleisen ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsijoiksi määrätään Reetta Sarajärvi, Malva Lohi, Raija Niemi, Annamari Hiltunen ja Viivi Sarajärvi.

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää yleisen ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsijoiksi Reetta Sarajärven, Malva Lohen, Raija Niemen, Annamari Hiltusen ja Viivi Sarajärven.

Keskusvaalilautakunnan sihteeri laatii ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsijoille työvuorolistat.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti yksimielisesti.