Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 05.05.2025/Asianro 89


 

Kuntakonsernin riskikartoituksen päivittäminen

 

Kunnanhallitus 05.05.2025     

1638/00.01.02/2022  

Valtuusto on päättänyt 19.8.2019 kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista kuntalain 14 §:n mukaisesti. Vuoden 2024 kunnan toimintakertomuksessa on tehty selkoa mm. kunnan ja kuntakonsernin tulevasta kehityksestä sekä riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä kuntalain 115 §:n mukaisesti.

 

Riskienkartoitus ja vaarojen arviointi käsittää omaisuusriskit, strategiset riskit, toimintariskit, liikeriskit, rahoitusriskit, henkilöstöriskit, tietoturvariskit ja ympäristöriskit. Kuntakonsernin riskienkartoitus ja vaarojen arviointi on päivitetty tilinpäätöksen valmistelun yhteydessä.

 

Kuntakonsernin riskikartoituksen yhteenveto esitellään kokouksessa.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy riskienkartoituksen päivityksen sekä suunnitellut toimenpiteet kokouksessa esitellyn oheismateriaalin mukaisesti.

 

Päätös  

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi