Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 118


 

Teknisen lautakunnan jäsenten vaali

 

Kunnanhallitus 26.05.2025 § 118  

1647/00.01.01/2022  

 

Kuntalain 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi. Kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja muiden lautakuntien jäsenet valitaan kesäkuussa pidettävässä valtuuston kokouksessa.

 

Kuntalain 33 §:n mukaan valtuusto valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Heidät valitaan samassa vaalitoimituksessa.

 

Kunnan hallintosäännön 9 §:n mukaan teknisessä lautakunnassa on viisi (5) jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Kunnallisia toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Lain 4 a §:n 1 momentin mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
1) suorittaa toimikaudekseen teknisen lautakunnan viiden jäsenen ja heille kullekin henkilökohtaisen varajäsenen vaalin
2) suorittaa teknisen lautakunnan puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan vaalin.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

  kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

  puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi