Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 26.05.2025/Asianro 123


Järjestöavustukset 2025

 

Järjestö-, tapahtuma-, toiminta-, kilpailujen järjestämis- sekä toimitila- yms. avustusten myöntäminen vuonna 2025

 

Kunnanhallitus 26.05.2025     

1538/00.01.02/2022  

 

Ranuan kunnanhallitus on julistanut järjestö-, tapahtuma-, toiminta-, kilpailujen järjestämis- sekä toimitila- yms. avustukset haettavaksi 30.4.2025 klo 12 mennessä. Hakemuksiin on tullut liittää vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus sekä toimintasuunnitelma vuodelle 2025. Lisäksi hakuehdoissa oli vaatimus hakijan rekisteröitymisestä lähellä.fi -palveluun. Avustusta haki 30 toimijaa. Yksi hakemus hylättiin, koska yhdistystä ei ole vielä perustettu.

 

Vuoden 2025 talousarviossa on varattu em. avustuksiin 10 000 euron määräraha. Määräraha jaetaan hakemusten perusteella. Kaikki avustukset tulee hakea asetetussa määräajassa. Avustuksen yhtenä myöntämisen edellytyksenä on hyvinvointi- ja terveysarvojen edistäminen ja noudattaminen toiminnassa. Avustukset urheiluseuroille myönnetään vapaa-aikatoimen kautta.

 

Hallintojohtaja toimii tässä asiassa esittelijänä, koska kunnanjohtaja on esteellinen (Hallintolaki 28.1 § 7 kohta).

 

Esityslistan liitteenä on esitys myönnettävistä avustuksista.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää avustukset liitteenä olevan esityksen mukaisesti.

 

Päätös  

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 hallintojohtaja Pia Sorvali

 puh. 040 679 1411, etunimi.sukunimi@ranua.fi