Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 153


 

Kunnan edustajan nimeäminen Napapiirin Residuum Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029

 

Kunnanhallitus 16.06.2025 § 153  

1617/00.01.01/2022  

 

Ranuan kunta on Napapiirin Resiidum Oy:n osakas.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä toimikaudekseen kunnan edustajan ja varaedustajan Napapiirin Residuum Oy:n yhtiökokouksiin.

Samalla kunnanhallitus antaa yhtiökokousedustajalle ohjeen hallituksen jäsenen valinnasta.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti nimetä toimikaudekseen kunnan edustajiksi Napapiirin Residuum Oy:n yhtiökokouksiin Tuomas Aikkilan ja varalle Mirva Salmelan.

Lisäksi kunnanhallitus päätti yksimielisesti antaa yhtiökokousedustajalle ohjeen, että hallitukseen valitaan Risto Niemelä.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi