RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 155
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnan edustajan nimeäminen Monetra Oy:n yhtiökokouksiin ja neuvottelukuntaan toimikaudeksi 1.6.2025- 31.5.2029
Kunnanhallitus 16.06.2025 § 155
1619/00.01.01/2022
Ranuan kunta on Monetra Oulu Oy:n osakkeenomistaja.
Kunnalla on ostopalvelusopimus talous- ja palkkalaskentapalveluista Monetra Oulu Oy:n kanssa.
Monetra Oulu Oy:n tehtävänä on tarjota omistajilleen talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita sekä muita tukipalveluita. Yhtiö tuottaa palveluita ensisijaisesti osakkeen omistajilleen. Yhtiön osakassopimuksen mukaan yhtiön osakkaat perustavat neuvottelukunnan, jolla on oikeus vaikuttaa yhtiön tärkeisiin päätöksiin ja strategisiin tavoitteisiin. Neuvottelukunnan toiminnan tavoitteena on kehittää yhtiötä ja sen toimintaa yhdessä ja luoda yhteinen tahtotila yhtiön tulevaisuudelle.
Kukin yhtiön osakas valitsee yhden edustajan neuvottelukuntaan.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä toimikaudekseen kunnan edustajan ja varaedustajan Monetra Oulu Oy:n yhtiökokouksiin.
Lisäksi kunnanhallitus päättää nimetä kunnan edustajan Monetra Oulu Oy:n neuvottelukuntaan.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti nimetä toimikaudekseen kunnan edustajaksi Monetra oulu Oy:n yhtiökokouksiin Tuomas Aikkilan ja varalle Mirva Salmelan.
Lisäksi kunnanhallitus päätti yksimielisesti nimetä kunnan edustajaksi Monetra Oulu Oy:n neuvottelukuntaan Pia Sorvalin.
Lisätietoja asiasta antaa:
kunnanjohtaja Tuomas Aikkila
puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |