Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 157


 

Kunnan edustajan nimeäminen Ranuan Seudun Matkailu Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029

 

Kunnanhallitus 16.06.2025 § 157  

1621/00.01.01/2022  

 

Ranuan Seudun Matkailu Oy:n yhtiöjärjestyksen 5 §:n mukaan: ”Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu 5-7 varsinaisen yhtiökokouksen vuodeksi kerrallaan valitsemaa jäsentä.”

 

Kuntalain 46 §:n mukaan: ”Omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet voivat liittyä ainakin perustamissopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin sopimuksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhteisöissä edustaville henkilöille sekä muuhun kunnan määräysvallan käyttöön.”

 

Kunnan hallintosäännön 18 §:n mukaan kunnanhallitus nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimiohjeet.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä toimikaudekseen kunnan edustajan ja varaedustajan Ranuan Seudun Matkailu Oy:n yhtiökokouksiin.

Samalla kunnanhallitus antaa yhtiökokousedustajalle toimiohjeen hallituksen jäsenten valinnasta.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti nimetä toimikaudekseen kunnan edustajaksi Ranuan Seudun Matkailu Oy:n yhtiökokouksiin Mirva Salmelan ja varalle Pia Sorvalin.

Lisäksi kunnanhallitus päätti yksimielisesti antaa yhtiökokousedustajalle ohjeen, että hallitukseen valitaan Anitta Jaakola, Juha Torvinen, Paula Erkkilä, Ulla Ilvesluoto, Mikko Sarajärvi, Matias Ranua ja Jutta Castrén.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi