RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 159
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnan edustajan nimeäminen Ranuan Vuokra-asunnot Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029
Kunnanhallitus 16.06.2025 § 159
1625/00.01.01/2022
Ranuan Vuokra-asunnot Oy:n yhtiöjärjestyksen 5 §:n mukaan yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään viisi (5) varsinaista jäsentä sekä vähintään yksi (1) ja enintään kaksi (2) varajäsentä.
Kuntalain 46 §:n mukaan: ”Omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet voivat liittyä ainakin perustamissopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin sopimuksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhteisöissä edustaville henkilöille sekä muuhun kunnan määräysvallan käyttöön.”
Kunnan hallintosäännön 18 §:n mukaan kunnanhallitus nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimiohjeet.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä toimikaudekseen kunnan edustajan ja varaedustajan Ranuan Vuokra-asunnot Oy:n yhtiökokouksiin.
Samalla kunnanhallitus antaa Ranuan Vuokra-asunnot Oy:n yhtiökokousedustajalle toimiohjeen hallituksen jäsenten valinnasta.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti nimetä toimikaudekseen kunnan edustajaksi Ranuan Vuokra-asunnot Oy:n yhtiökokouksiin Mirva Salmelan ja varalle Pia Sorvalin.
Lisäksi kunnanhallitus päätti yksimielisesti antaa yhtiökokousedustajalle ohjeen, että yhtiön hallitukseen valitaan Tiina Saarijärvi, Maarit Lammassaari, Marjut Ahola, Risto Niemelä, Aleksi Kortesalmi ja varalle Sirkka Illikainen.
Lisätietoja asiasta antaa:
kunnanjohtaja Tuomas Aikkila
puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |