Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 163


 

Vanhus- ja vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029

 

Kunnanhallitus 16.06.2025 § 163  

1631/00.01.01/2022  

 

Kuntalain 27 §:n mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

 

Kuntalain 28 §:n mukaan vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallitusken on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä.

 

Kunnan on myös mahdollista asettaa sama toimielin hoitamaan vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston tehtäviä. Kunnanhallitus päätti 26.5.2025 § 128 yhdistää vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston vanhus- ja vammaisneuvostoksi. Uuteen vanhus- ja vammaisneuvostoon kuuluu 6 jäsentä sekä edustajat kunnan hallintokunnista (tekninen osasto ja sivistysosasto). Vanhusjärjestöille tulee neuvostoon 3 jäsentä ja vammaisjärjestöille samoin 3 jäsentä. Lisäksi Lapin hyvinvointialuetta pyydetään nimeämään neuvostoon edustaja ja hänen varahenkilönsä.

 

Vanhus- ja vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön ja vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

 

Kunnan hallintosäännön 12 §:n mukaan kunnanhallitus päättää vanhus- ja vammaisneuvoston kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa toimikaudekseen vammais- ja vanhusneuvoston, johon kuuluu 6 jäsentä sekä edustajat kunnan hallintokunnista. Lisäksi Lapin hyvinvointialuetta pyydetään nimeämään neuvostoon edustaja ja hänen varahenkilönsä.

Kunnanhallitus pyytää 31.8.2025 mennessä kunnan alueella vaikuttavia vammaisjärjestöjä ja keskeisiä eläkejärjestöjä esittämään edustajiaan vanhus- ja vammaisneuvostoon sekä hallintokuntia nimeämään omat edustajansa. Vanhusjärjestöille tulee 3 jäsentä ja vammaisjärjestöille samoin 3 jäsentä neuvostoon.

Samalla kunnanhallitus pyytää vanhus- ja vammaisneuvostoa nimeämään sen ensimmäisessä kokouksessaan edustajan valtuuston kokouksiin.

Vanhus- ja vammaisneuvoston sihteeriksi nimetään kansalaisopiston/vapaa-aikatoimen toimistosihteeri.

 

Muutettu päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää asettaa toimikaudekseen vammais- ja vanhusneuvoston, johon kuuluu 6 jäsentä sekä edustajat kunnan hallintokunnista. Lisäksi Lapin hyvinvointialuetta pyydetään nimeämään neuvostoon edustaja ja hänen varahenkilönsä.

 

 Kunnanhallitus pyytää 31.8.2025 mennessä kunnan alueella vaikuttavia vammaisjärjestöjä ja keskeisiä eläkejärjestöjä sekä kylien neuvostoa esittämään edustajiaan vanhus- ja vammaisneuvostoon sekä hallintokuntia nimeämään omat edustajansa. Vanhusjärjestöille tulee 3 jäsentä ja vammaisjärjestöille samoin 3 jäsentä neuvostoon. Kylien neuvostolle tulee 1 edustaja.

 

 Samalla kunnanhallitus pyytää vanhus- ja vammaisneuvostoa nimeämään sen ensimmäisessä kokouksessaan edustajan valtuuston kokouksiin.

 

 Vanhus- ja vammaisneuvoston sihteeriksi nimetään kansalaisopiston/vapaa-aikatoimen toimistosihteeri.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi