RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valinta
Kunnanhallitus 26.05.2025 § 122
Kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 6 §:n mukaan valtuuston tulee valita kunnan kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Uskotun miehen tulee olla kiinteisöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on lisäksi voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään.
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee toimikaudekseen kiinteistötoimitusten uskotut miehet.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Lisätietoja asiasta antaa:
kunnanjohtaja Tuomas Aikkila
puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi
Valtuusto 09.06.2025 § 34
1651/00.01.01/2022
Päätös Valtuusto päätti yksimielisesti valita toimikaudekseen kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi seuraavat henkilöt:
Martti Kaikkonen
Jouni Lohi
Marjut Ahola
Teemu Nurmela
Petra Kataja
Marko Hanhisuanto.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |