Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 25


 

Valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali

 

Kunnanhallitus 26.05.2025 § 113 

 

Kuntalain 18 §:n mukaan: ”Valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa.”

 

Kunnan hallintosäännön 78 §:n mukaan: ”Valtuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle kunnanhallituksen puheenjohtaja. Kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu. Puheenjohtajisto valitaan valtuuston toimikaudeksi. Valtuustossa on kaksi (2) varapuheenjohtajaa.”

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto suorittaa valtuuston puheenjohtajan sekä valtuuston I ja II varapuheenjohtajan vaalin.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi


 

Valtuusto 09.06.2025 § 25  

1642/00.01.01/2022  

 

Sirkka Illikainen esitti valtuuston puheenjohtajaksi Keijo Ruonalaa ja II varapuheenjohtajaksi Esko Löppöstä. Mikko Sarajärvi esitti puheenjohtajaksi Ulla Ilvesluotoa ja, että asiasta suoritetaan suhteellinen vaali suljettuna lippuäänestyksenä.
 

Merkitään, että pidettiin puheenjohtajan ehdotuksesta neuvottelutauko klo 12.17-12.31.

 

Pekka Nätti kannatti Mikko Sarajärven esitystä suhteellisesta vaalista ja totesi koko Yhteinen kotikunta -valtuustoryhmän kannattavan esitystä.

Valtuuston puheenjohtaja totesi, että esitys suhteellisen vaalin suorittamiseksi on saanut valtuutetuilta riittävän kannatuksen ja totesi, että suoritetaan suhteellinen vaali. Valtuuston puheenjohtajalle luovutettiin seuraavat ehdokaslistat:

 

Lista numero 2

Keijo Ruonala

Esko Löppönen

 

Lista numero 3

Ulla Ilvesluoto


Puheenjohtaja luovutti ehdokaslistat tarkastettavaksi valtuuston vaalilautakunnalle. Valtuusto päätti vaalitoimituksen nimenhuudon alkavan klo 13.00.

Merkitään, että pidettiin neuvottelutauko klo 12.36-13.00

 

Puheenjohtaja hyväksyi listat ja totesi, että äänestys suoritetaan listojen välillä suljetulla lippuäänestyksellä ja äänestyslippuun kirjoitetaan listan numero. Ääntenlaskijoina toimi valtuuston vaalilautakunta. Vaalilautakunnan laatiman ehdokaslistojen yhdistelmän pohjalta suoritettiin suljettu lippuäänestys.

 

Merkitään, että pidettiin neuvottelutauko äänten laskemista varten klo 13.05-13.15.

 

Valtuuston vaalilautakunta antoi vaalin tuloksesta kirjallisen ilmoituksen valtuuston puheenjohtajalle, joka totesi, että vaalissa annettiin 17 ääntä, joista lista numero 2 sai ääniä yhteensä 11 ja lista numero 3 sai ääniä yhteensä 6.

 

Suhteellisen vaalin mukainen äänestystulos:
 

Lista numero 2 Suhdeluku

Keijo Ruonala      11

Esko Löppönen        5,5

 

Lista numero 3  Suhdeluku

Ulla Ilvesluoto       6

 

Päätös Valtuusto päätti valita suhteellisen vaalin perusteella toimikaudekseen valtuuston puheenjohtajaksi Keijo Ruonalan ja I varapuheenjohtajaksi Ulla Ilvesluodon ja II varapuheenjohtajaksi Esko Löppösen.

Merkitään, että tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa julki lausumalla.