RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 209
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 1 Järjestämissuunnitelma_hyväksytty elinvoimaltk 27092023.pdf | |
![]() |
Liite 2 Päivitetty järjestämissuunnitelma.pdf |
Rovaseudun työllisyysalueen järjestämissuunnitelman päivitys
Kunnanhallitus 01.09.2025 § 209
1768/00.01.02/2022
TE-palveluiden siirron valmistelun aikana työllisyysalueiden tuli laatia palveluiden järjestämissuunnitelma, joka toimitettiin työ- ja elinkeinoministeriöön työllisyysalueiden muodostamista koskevan päätöksenteon tueksi.
Järjestämissuunnitelman laatimisen aikaan moni palveluiden siirtoon liittyvä asia oli vielä epäselvä tai keskeneräinen ja asiakirja oli luonteeltaan valmisteluvaiheen asiakirja ja tilannekatsaus valmistelusta. Järjestämissuunnitelma hyväksyttiin elinvoimalautakunnassa 27.9.2023 § 82.
Nyt kun palvelut ovat tosiasiallisesti siirtyneet työllisyysalueiden järjestämisvastuulle, on ollut syytä päivittää tämä asia asiakirja. Järjestämissuunnitelmaan on päivitetty tietoja useasta eri asiakohdasta ja lisäksi siitä on jätetty pois kuvailevaa tekstiä tietyistä asiakohdista, joita ministeriö vaati valmisteluvaiheen asiakirjaan.
Liitteinä alkuperäinen järjestämissuunnitelma sekä päivitetty järjestämissuunnitelma.
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi päivitetyn työvoimapalveluiden järjestämissuunnitelman.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Lisätietoja asiasta antaa:
kunnanjohtaja Tuomas Aikkila
puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |