Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 211


LUIMINKAJOKI RY tilapäislainan anomus 21.8.2025

 

Tilapäislainan myöntäminen Luiminkajoki ry:lle

 

Kunnanhallitus 01.09.2025 § 211  

1781/00.01.02/2022  

   

Luiminkajoki ry:ltä on tullut 21.8.2025 hakemus tilapäislainasta.

 

Luiminkajoki ry on saanut myönteisen rahoituspäätöksen ELY-keskukselta Luiminkajoen alueen vesistöjen kunnostamiseen vuosille 2022–2024. Kyseille hankkeelle on myönnetty 19.12.2024 jatkoa muutospäätöksellä (LAPELY/5937/2022) 31.10.2025 saakka.

 

Luiminkajoki ry:n toiminta-alue kattaa viisi järveä: Petäjäjärven, Iso Kuukasjärven, Pieni Kuukasjärven, Luiminkajärven ja Kuusijärven. Luiminkajoki yhdistää kaikki järvet yhteiseksi vesialueeksi. Kuluvan vuoden hanke toteutetaan ajalla 28.11.2022 – 31.10.2025. Käytän-nön työ painottuu alkukesään ja syksyyn. Hankkeen kokonaiskustannukset toimikautena ovat 90 000 euroa, josta avustuksen osuus on 54 000 euroa sisältäen arvonlisäveron.

 

Kunta on tukenut hanketta kahden (2023–2024) vuoden aikana yhteensä 20 000 eurolla. Talkootyön arvo koko hankkeen aikana on yhteensä 31 500 euroa. Luiminkajoki ry:n vesistöalueen kunnostamishankkeen tavoitteena on pitkäjänteinen vesistöjen  kunnostustyö kaikilla viidellä järvellä. Tarkoituksena on luoda edellytyksiä vesistöjen virkistyskäytölle, ympäristön viihtyisyydelle ja luonnon monimuotoisuudelle parantamalla vesistöjen tilaa ja myöhemmin pitämällä yllä saavutettua tilaa Luiminkajoen valuma-alueen järvillä.

 

Luiminkajoki ry anoo Ranuan kunnalta korotonta tilapäislainaa yhteensä 10 000 euroa Luiminkajoen vesistön kunnostushankkeen toteutukseen kaudelle 2025, jotta suunnitellut toimenpiteet voidaan toteuttaa ja ostopalveluista aiheutuvat kustannuksen suorittaa. Tilapäislainaa nostetaan vain toteutuneiden kulujen mukaan. Yhdistys tekee maksatushakemuksen välittömästi hankkeen päättymisen jälkeen 31.10.2025 mennessä. Tilapäislaina maksetaan takaisin viimeistään kahden viikon kuluttua siitä, kun maksatushakemuksen tilitys on tullut yhdistykselle arviolta joulukuun 2025 loppuun mennessä.

 

Kuntalain 129 §:ssä säädetään lainan taikka takauksen tai muun vakuuden antamisesta. Pykälän 1 momentissa todetaan, että kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla.

 

Kunta on myöntänyt aiemmin lyhytaikaista tilapäistä lainaa yleishyödyllisille yhteisöille tai vastaaville siinä tapauksessa, jos yhdistys on hakenut/saanut kehittämisavustusta ja avustuksen maksatuksessa on viiveitä. Tilapäislainan myöntämisen ehdot on kytketty tapauskohtaisesti tulevan avustuksen myöntämiseen.

 

 Liitteenä on Luiminkajoki ry:n hakemus.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää lyhytaikaista lainaa Luiminkajoki ry:lle enintään 10 000 euroa. Lainasta peritään 2 %:n korko. Lyhytaikaista lainaa nostetaan toteutuneiden kulujen mukaan.

Vuoden 2025 aikana nostettu tilapäislaina tulee suorittaa kerralla kahden viikon kuluessa siitä, kun maksatushakemuksen mukainen rahoitus on saatu yhdistykselle, kuitenkin viimeistään 31.12.2025 mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Merkitään, että Mikko Sarajärvi poistui esteellisenä pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallintolaki 28.1 § kohta 5).

 

 Merkitään, että Antti-Pekka Aikkila toimii pöytäkirjantarkastajana tämän pykälän osalta.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 hallintojohtaja Pia Sorvali

 puh. 040 679 1411, etunimi.sukunimi@ranua.fi