Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 214


 

Jäsenen nimeäminen Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan jätehuoltojaostoon

 

Kunnanhallitus 01.09.2025 § 214  

1779/00.01.02/2022  

 

Rovaniemen kaupungin hallintosäännön 16 §:n mukaan teknisessä lautakunnassa on jätehuoltojaosto, jossa on 5 jäsentä. Jaoston jäsenet, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitse tekninen lautakunta, joka päättää myös jaoston toimikaudesta. Jaoston puheenjohtajan on oltava teknisen lautakunnan varsinainen jäsen. Muilta osin jaostoon voidaan valita muitakin kuin teknisen lautakunnan jäseniä tai varajäseniä. Jokaiselle jaoston jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Varajäsenet valitsee tekninen lautakunta.

 

Mikäli Rovaniemen kaupunki on sopinut viranomaistehtävien hoitamisesta toisen kunnan tai kuntayhtymän kanssa, on ao. kunnalla tai kuntayhtymällä lisäksi oikeus nimetä jäsen ja tälle henkilökohtainen varajäsen (”sopimuskunnan edustaja”) siihen Rovaniemen kaupungin toimielimeen, joka vastaa sopimuksen kohteen olevan viranomaistehtävän hoitamisesta. Lautakunnassa sopimuskunnan edustajat osallistuvat yhteistyösopimuksen mukaisten tai kuntien yhteisten asioiden käsittelyyn. Sopimuskuntien edustajien oikeus päättyy, kun sopimus lakkaa olemasta voimassa. (Rovaniemen kuapungin hallintosääntö 21 §).

 

Rovaniemen kaupunki, Pellon ja Ranuan kunnat ovat sopineet jätehuollon viranomaistehtävien hoitamisesta 1.6.2012 alkaen. Sopimuksen mukaan Pellon ja Ranuan kunnat valitsevat jaostoon kumpikin yhden jäsenen ja Rovaniemen kaupunki viisi jäsentä, sekä heille henkilökohtaisen varajäsenet. Rovaniemen kaupunki nimeää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan jaoston omien jäsenien joukosta. Jätehuoltojaoston tehtävänä on vastata Rovaniemen kaupungille ja sopijakunnille kuuluvista jätehuollon viranomaistehtävistä jätelain (646/2011) 23 §:n mukaisesti ja käyttää niihin liittyvää ratkaisuvaltaa.

 

Kunnallisia toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Miesten ja naisten tasa-arvosta annetun lain 4 a § 1 (29.6.2021/657) momentin mukaan: ”Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä, hyvinvointialueen, hyvinvointiyhtymän ja hyvinvointialueiden välisen yhteistoiminnan toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä, lukuun ottamatta aluevaltuustoja ja kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.”

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan jätehuoltojaostoon.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti nimetä Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan jätehuoltojaostoon varsinaiseksi jäseneksi Jaakko Kouvan ja varajäseneksi Ulla Ilvesluodon.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi