RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 256
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tilan myynti Henna Lakkalalle
Kunnanhallitus 03.11.2025 § 256
1839/02.07.00/2022
Henna Lakkala on ilmoittanut halukkuutensa ostaa vuokraamansa noin 4433 m2 kokoisen tilan. Kyseessä on yleiskaavan mukainen RA-rakennuspaikka. Kiinteistötunnus on 683-403-7-93.
Liitteenä kauppakirja ja karttaote.
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Ranuan kunnan ja Henna Lakkalan välisen kauppakirjan liitteen mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään, että Risto Niemelä oli paikalla asiantuntijana pykälän käsittelyn ajan.
Lisätietoja asiasta antaa:
tekninen johtaja Risto Niemelä
puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |