RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 301
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Työmatkamääräyksen antaminen ulkomaille
Kunnanhallitus 08.12.2025
1865/00.01.02/2022
Hallintosäännön 19 §:n mukaan: "Kunnanhallitus päättää kaikista viran- ja toimenhaltijoiden ulkomaanmatkoista".
Ranuan lukio sai Euroopan Unionin (EU) rahoittaman Erasmus+ akkreditoinnin vuonna 2023, mikä takaa lukiolle EU:n alueelle suuntautuvien henkilökunnan koulutusliikkuvuuksien sekä opettajien ja opiskelijoiden opintomatkojen rahoituksen vuosille 2024-2027. Rahoitusta myönnetään käytön mukaan vuosittain. Hanketta koordinoi lukion rehtori. Rahoitus katetaan Erasmus+ -hankkeen määrärahoista.
Lukuvuonna 2025-2026 jatketaan suunnitelman mukaan yhteistyötä Ranuan lukion ja bulgarialaisen AEG Georg Milievin English Schoolin kanssa. Kolmanteen tapaamiseen ja leirikouluun 6.-13.2.2026 osallistuvat lehtorit Annika Konttaniemi ja Tarja Puro sekä kaksi opiskelijaa.
Opintomatkan kustannukset katetaan Erasmus+ -rahoituksella liitteen mukaan. Ranuan kunnan ja edelleen lukion kustannukseksi jäävät ko. ajalta lehtorin sijaisen palkkakulut, arviolta n. 1 280,00 euroa.
Lukion rehtori Petteri Mertala ja sivistysjohtaja Petri Ilvesluoto puoltavat matkamääryksen antamista.
Liitteenä Annika Konttaniemen ja Tarja Puron hakemus ja opintomatkan kustannusarvio.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa ulkomaan työmatkamääräyksen lehtori Annika Konttaniemelle ja lehtori Tarja Purolle leirikouluun Burgasiin, Bulgariaan ajalle 6.-13.2.2026.
Päätös
Lisätietoja asiasta antaa:
hallintojohtaja Pia Sorvali
puh. 040 679 1411, etunimi.sukunimi@ranua.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia | |