RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 296
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Otto-oikeuden käyttäminen teknisen lautakunnan päätöksestä 18.11.2025 § 58
Kunnanhallitus 08.12.2025
1870/00.01.02/2022
Otto-oikeudella tarkoitetaan kunnanhallituksen oikeutta ottaa käsiteltäväkseen asia, jossa kunnan organisaatiossa alempi viranomainen on tehnyt päätöksen. Otto-oikeudesta säädetään kuntalain 92 §:ssä. Hallintosäännössä voidaan määrätä vastaava oikeus koskemaan myös lautakuntia ja liikelaitoksen johtokuntia.
Kunnanhallituksen käsiteltäväksi voidaan ottaa kunnanhallituksen jaoston sekä kunnanhallituksen alaisen viranomaisen päättämä asia. Kunnanhallituksen alaisia viranomaisia ovat valtuustoa lukuun ottamatta kunnan muut toimielimet sekä yksittäiset viranhaltijat, joilla on oikeus tehdä päätöksiä.
Ottopäätöksen voi tehdä kunnanhallitus kokouksessaan, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan muu viranhaltija. Varapuheenjohtaja voi käyttää otto-oikeutta puheenjohtajan ollessa estynyt.
Otto-oikeutta voidaan käyttää asiassa, jossa viranomainen on tehnyt päätöksen. Päätös on otto-oikeutta käytettäessä katsottava tehdyksi sen jälkeen kun pöytäkirja on tarkastettu. Viimeistään otto-oikeutta on käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä.
Otto-oikeuden käyttäminen merkitsee sitä, että alemman viranomaisen käsittelemä asia siirtyy kokonaan kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Alemman viranomaisen tekemät ratkaisut eivät millään tavalla sido kunnanhallitusta.
Kunnanhallituksella on asiaa käsitellessään sama toimivalta kuin alemmalla viranomaisella on ollut. Se on velvollinen tekemään asiassa päätöksen. Käsiteltäväksi otetussa asiassa voidaan tehdä uusi päätös, aiemmin tehty päätös voidaan pysyttää, kumota tai muuttaa tai asia voidaan palauttaa päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi.
Kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käyttää otto-oikeuttaan eli ottaa käsiteltäväkseen teknisen lautakunnan päätöksen 18.11.2025 § 58.
Päätös
Lisätietoja asiasta antaa:
kunnanjohtaja Tuomas Aikkila
puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia | |