RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaava- ja maapoliittinen
Pöytäkirja 19.08.2025/Pykälä 34
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kupinavaaran itäisen tuulivoimaosayleiskaavan vireilletulo
Kaava- ja maapoliittinen 19.08.2025 § 34
1761/10.02.02/2022
Winda Energy Oy:n konsulttiyhtiö FCG Finnish Consulting Group Oy on toimittanut kaava- ja maapoliittisen työryhmän käsittelyyn Ranuan Kupinavaaran itäisen alueen tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Työryhmä käy läpi toimitetun aineiston ja ohjeistaa tarvittaessa kaavoituskonsulttia työn etenemisestä. Esityslistan mukana jaetaan luonnos osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.
Päätösehdotus Kaava- ja maapoliittinen työryhmä esittää kunnanhallitukselle, että Kupinavaaran itäisen alueen tuulivoimaosayleiskaavan laatiminen asetetaan vireille ja samalla kunnanhallitus asettaa nähtäville tuulivoimayleiskaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman seuraavalla kuulutuksella:
"Ranuan kunta kuuluttaa vireille Kupinavaaran itäisen alueen tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä valmisteluasiakirjat pidetään nähtävillä Ranuan kunnan teknisessä toimistossa ja Ranuan kunnan kotisivuilla osoitteessa www.ranua.fi 3.9.2025 alkaen siihen saakka kunnes kaavaluonnos asetetaan AKL 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville. Ranualla 1.9.2025 Kunnanhallitus”
Muutettu päätösehdotus
Kaava- ja maapoliittinen työryhmä esittää kunnanhallitukselle, että Kupinavaaran itäisen alueen tuulivoimaosayleiskaavan laatiminen asetetaan vireille ja samalla kunnanhallitus asettaa nähtäville tuulivoimayleiskaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman seuraavalla kuulutuksella:
"Ranuan kunta kuuluttaa vireille Kupinavaaran itäisen alueen tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä valmisteluasiakirjat pidetään nähtävillä Ranuan kunnan teknisessä toimistossa ja Ranuan kunnan kotisivuilla osoitteessa www.ranua.fi 3.9.2025 alkaen 30 päivän ajan. Kommentit OAS:siin pyydetään jättämään tekniselle toimistolle 4.10.2025 kello 15:00 mennessä. Aineisto pidetään nähtävillä siihen saakka kunnes kaavaluonnos asetetaan AKL 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville. Ranualla 1.9.2025 Kunnanhallitus"
Päätös Asiasta käydyn keskustelun aikana työryhmän jäsen Tiina Torvinen teki esityksen, että kaava- ja maapoliittinen työryhmä esittää kunnanhallitukselle neuvotteluiden käynnistämisestä Kupinavaara itäisen alueen tuulivoimakaavoituksen keskeyttämisestä.
Tiina Torvisen esitys raukesi kannattamattomana.
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään, että Jari Hintsala poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallintolaki 28.1 §).
Lisätietoja asiasta antaa:
tekninen johtaja Risto Niemelä
puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |