Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.08.2025/Pykälä 36


 

Esittely teknisessä lautakunnassa toimikaudella 1.6.2025-31.5.2029

 

Tekninen lautakunta 26.08.2025 § 36  

1766/00.01.01/2022  

 

Hallintosäännön 135 §:n mukaan teknisen lautakunnan esittelijänä toimii tekninen johtaja. Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty toimii esittelijänä.

 

Hallintosäännön 136 §:n mukaan asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä.

 

Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi tällöin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta.

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että toimikaudella 1.6.2025-31.5.2029 teknisen lautakunnan esittelijänä toimii tekninen johtaja.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että Risto Niemelä ja Arto Niemelä poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallintolaki 28.1 §).

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

    tekninen johtaja Risto Niemelä

    puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi