Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.08.2025/Pykälä 38


 

Pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen toimikaudella 1.6.2025-31.5.2029

 

Tekninen lautakunta 26.08.2025 § 38  

1770/00.01.01/2022  

 

Hallintosäännön 144 §:n mukaan:

 

”Lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

 

Muun viranomaisen pöytäkirja annetaan vastaavalla tavalla tiedoksi kunnan jäsenille, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.”

 

Kuntalain 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä.

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että sen tarkastetut pöytäkirjat toimikaudella 1.6.2025-31.5.2029 pidetään yleisesti nähtävänä kunnan verkkosivuilla www.ranua.fi kokousta seuraavan viikon maanantaina.

Tekninen lautakunta päättää, että teknisen lautakunnan alaisten viranhaltijoiden tekemät päätökset toimikaudella 1.6.2025-31.5.2029 pidetään säädetyiltä osin yleisesti nähtävänä verkkosivuilla www.ranua.fi päätöksentekoa seuraavan viikon maanantaina tai mikäli toimisto pidetään silloin suljettuna, seuraavana arkipäivänä.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

    tekninen johtaja Risto Niemelä

    puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi