RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Muistio 05.12.2025/Asianro 19
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vanhus- ja vammaisneuvostossa edustettuina olevien järjestöjen kuulumiset
Vanhus- ja vammaisneuvosto 05.12.2025 § 19
1879/00.01.02/2022
Vanhus- ja vammaisneuvostossa edustettuina olevat järjestöt kertovat omasta toiminnastaan sekä kuulumisista.
Päätös Tuula Karjalainen kertoi Taukopirtin ja Muistiyhdistyksen toiminnasta. Syksy sujunut hyvin. Toimintaa pitää vielä terävöittää, jotta sillä on jatkuvuutta.
Terhi ja Anni kertoivat kehitysvammaisten viikon tapahtumasta S-Marketilla, jossa mukavia kohtaamisia ja ihania musiikkiesityksiä. Musiikkiesityksiä myös seurakunnan Hyvän Mielen -lounaalla. Kehitysvammaisten tukiyhdistykseen saatiin paljon uusia jäseniä. Todettiin, että on tärkeää olla näkyvillä kyläkuvassa, kehitysvammaisten toimintaa pidetään tärkeänä ja arvostettavana. Niittyvillan ja Jukolan työtoiminta merkityksellistä, toiminnat hyvin järjestetty.
Anna-Maija toi hyvinvointialueen vammaisneuvoston 2.12.2025 kokousterveisiä. Kokouksessa käsiteltävä asiana ollut mm. vammaisneuvoston toimintasääntömuutos, jonka mukaisesti kokouksia tulisi lisätä, 5-6 kokousta/vuosi sekä yhteistyön lisääminen Lapin kuntien ja vammaisneuvostojen välillä. Leena ollut mukana hyvinvointialueen vanhusneuvoston kokouksessa, joka oli 27.11. ja käsiteltävänä asiana mm. ikäihmisten hyvinvointisuunnitelma. Digilaphan esittely 12.12.2025. Hyvinvointialueen vanhusneuvoston vuoden 2026 ensimmäinen kokous pidetään 27.1.2026, jossa mukana sekä vanhat että uudet jäsenet.
Merkittiin tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |