Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 19.01.2026/Asianro 13


 

Konsernitilin sisäisen luottolimiitin enimmäismäärän vahvistaminen

 

Kunnanhallitus 19.01.2026     

1893/00.01.02/2022  

 

Valtuusto on kokouksessaan 15.12.2025 talousarviota hyväksyessään päättänyt, että talousarvio- ja taloussuunnitelmavuosina 2026-2028 myönnetään konsernitilin sisäistä luottolimiittiä tytäryhteisöille kunnanhallituksen kulloinkin vahvistamaan enimmäismäärään saakka.

 

Kunnan hallintosäännön 18 §:n mukaan kunnanjohtajalla on konsernin johtajana toimiessaan oikeus päättää hallintojohtajan esityksestä konsernitilin sisäisestä limiitistä sekä talletus-, luotto- ja ylityskoroista.

 

Tytäryhteisöiltä on tullut anomuksia konsernitilin limiitistä vuodelle 2026. Ranuan Seudun Matkailu Oy on anonut 200 000 euron ja Ranuan Vuokra-asunnot Oy 400 000 euron limiittiä.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vahvistaa konsernitilin sisäisen limiitin myöntämisen enimmäismääräksi 600 000 euroa talousarviovuonna 2026.

 

Päätös  

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

  kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

  puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi