Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 19.01.2026/Asianro 5


Kaavoituskatsaus 2026

 

Kaavoituskatsaus 2026

 

Kunnanhallitus 19.01.2026     

1914/10.02.02/2022  

 

Alueidenkäyttölain 7 §:n mukaan:

 

"Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä.

 

Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla."

 

Tekninen osasto on laatinut esityslistan mukana jaettavan vuoden 2026 kaavoituskatsauksen.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy kaavoituskatsauksen ja saattaa sen tiedoksi valtuustolle.

 

Päätös  

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

   tekninen johtaja Risto Niemelä

   puh. 040 407 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi