Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 198


Paikallinen sopimus 14.2.2022

 

Laitoshuoltajien/laitosapulaisten ja siivoojien hälytysrahasopimuksen irtisanominen

 

Kunnanhallitus 17.10.2022 § 198  

341/01.00.01/2022  

 

Kunnanhallitus hyväksyi 14.2.2022 § 34 paikallisen sopimuksen jaksotyötä tekevien laitoshuoltajien/laitosapulaisten ja siivoojien hälytysrahasta sekä ns. tuplavuoroista maksettavasta hälytysrahasta liitteen mukaisesti.

 

Lapin hyvinvointialueen henkilöstöjaosto on kokouksessaan 19.8.2022 § 17 käynyt keskustelua paikallisten sopimusten nykytilasta. Paikallisia sopimuksia sekä siirtyvää henkilöstöä koskevia suoraan henkilöstön palvelussuhteen ehtoihin liittyviä työnantajien tekemiä yksipuolisia päätöksiä on nykyisellään paljon. Sopimukset ja päätökset ovat luovutettavissa organisaatioissa sisällöltään erilaisia. Niiden siirtyminen hyvinvointialueelle johtaisi haasteisiin henkilökunnan yhdenvertaisessa kohtelussa, palkanlaskennan oikeellisuuden varmistamisessa sekä hyvinvointialueen yhtenäisten käytäntöjen luomisessa.

 

Lapin hyvinvointialueen henkilöstöjaosto suosittelee irtisanomaan seuraavan Ranuan kunnan tekemän paikallisen sopimuksen: sopimus jaksotyötä tekevien laitoshuoltajien/laitosapulaisten ja siivoojien hälytysrahan suuruudesta ja hälytysrahan maksamisesta ns. tulpavuoroissa (hyväksyntä KH 14.2.2022).

 

Liitteenä paikallinen sopimus.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus irtisanoo liitteenä olevan paikallisen sopimuksen päättymään 31.12.2022.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4239, etunimi.sukunimi@ranua.fi