Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 205


KolomaaKHeen
KolomaaSelostusKHeen
Vastineet Kolomaa

 

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutoksen hyväksyminen Kolomaan alueella

 

Kaava- ja maapoliittinen 18.10.2022 § 12 

 

 

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos Kolomaan alueella on ollut ehdotusvaiheessa nähtävillä 8.6.2022. - 8.7.2022 välisenä aikana.

 

Määräaikaan mennessä ehdotusvaiheen kuulemisessa Kolomaan alueen osalta lausunnon jättivät Lapin ELY-keskus, Lapin liitto, Lapin maakuntamuseo ja Caruna Oy.

 

Tapani Honkanen tulee kokoukseen esittelemään vastineet annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin.

 

Esityslistan mukana jaetaan kirkonkylän asemakaavan Kolomaan alueen osalta kaavoittajan vastineet annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä hyväksyttävä kaavakartta, kaavamääräykset ja kaavaselostus.

 

Päätösehdotus Kaava- ja maapoliittinen työryhmä esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto hyväksyy Kolomaan alueen asemakaavan muutoksen MRL 52 §:n mukaisesti

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 Tekninen johtaja/rakennustarkastaja Risto Niemelä

 Puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

Kunnanhallitus 07.11.2022 § 205  

343/10.02.03/2022  

 

Esityslistan mukana jaetaan kirkonkylän asemakaavan Kolomaan alueen osalta kaavoittajan vastineet annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä hyväksyttävä kaavakartta, kaavamääräykset ja kaavaselostus.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä kaava- ja maapoliittisen työryhmän ehdotuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että kunnanhallituksen jäsen Markus Ranua poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (osallisuusjäävi).

Merkitään, että Tapani Honkanen Seitap Oy:ltä esitteli asemakaavan muutoksen.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi