Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 49


 

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2023

 

Kunnanhallitus 07.11.2022 § 211 

 

 

Kuntalain 111 §:n mukaan: ``Viimeistään talousarvion hyväksyminen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.´´

 

Vuoden 2023 tuloveroprosentti on ilmoitettava Verohallinnolle viimeistään marraskuun 17.päivänä 2022. Tuloveroprosentti ilmoitetaan neljännesprosenttiyksikön tarkuudella.

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja siten niiden kustannukset siirretään kunnilta hyvinvointialueille. Tämän takia kuntien tuloja siirretään valtiolle, joka rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa.

 

Merkittävä osa tulojen siirtoa tehdään kunnallisveron kautta. Ansiotuloverotukseen tehtävät muutokset toteutetaan niin, että niillä on mahdollisimman vähän vaikutusta verovelvollisten verotuksen tasoon. Näin ollen kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennetaan yhtä paljon: 12,64 prosenttiyksikköä.

 

Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan valtuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kiinteistöveroprosentit määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella.

Vaihteluvälien rajat ovat seuraavat:

-          yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93-2,00

-          vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,41-1,00

-          muiden asuinrakennusten veroprosentti 0,93-2,00

-          rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti 2,00-6,00

-          yleishyödyllisten yhteisön kiinteistöveroprosentin alaraja on 0,00

-          voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 0,93-3,10

 

 Vuoden 2023 talousarvio on rakennettu siten, että tuloveroprosentti

 ja kiinteistöveroprosentti säilytetään ennallaan.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että vuoden 2023 tuloveroprosentiksi vahvistetaan 7,11.

Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että vuoden 2023 kiinteistöveroprosentit vahvistetaan seuraavasti:
- yleinen kiinteistöveroprosentti 1,10
- vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,50
- muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,15
- yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentti 0,00

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

 

 

Valtuusto 14.11.2022 § 49  

355/02.03.01/2022  

 

    

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.