Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 219



 

Palvelusopimus House of Laplandin perusrahoituksesta 2023

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 219  

386/02.02.02/2022  

 

House of Laplandin tarkoituksena on edistää Lapin näkyvyyttä ja vetovoimaa markkinoinnin ja viestinnän keinoin kansallisesti ja kansainvälisesti Lapin kannalta tärkeiden sidosryhmien keskuudessa. Yhtiö edistää asukkaiden, uusien yritysten, matkailijoiden ja kuvaustuotantojen saamista Lapin alueelle sekä tarjoaa yhteistyökumppaneilleen kanavan tehokkaaseen viestintään ja brändinhallintaan. House of Lapland tekee yhteistyötä eri toimijoiden kesken edellä mainituissa teemoissa, omassa roolissaan brändimarkkinoinnin osaajana sekä yhteisesti sovittujen resurssiensa puitteissa.

 

House of Laplandin tavoitebudjetti vuodelle 2023 on kokonaisuudessaan 600.000 euroa, joka koostuu perusrahoituksesta 350.000 euroa ja arvioidusta tarpeesta yhteismarkkinoinnin toimenpiteisiin 250.000 euroa.

 

Kuntia pyydetään varaamaan budjeteissaan perusrahoituksen lisäksi siis myös rahoitusta markkinoinnin toteutukseen. Markkinoinnin strategiset linjaukset, painopisteet, konkreettinen toteutus ja niiden myötä syntyvä rahoitustarve rakentuu brändipöydän ohjauksessa alkuvuoden aikana.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Ranuan kunta osallistuu House of Laplandin toimintaan vuonna 2023 ja varaa sitä varten rahaa vuoden 2023 talousarvioon 13.000 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi