Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 243


 

Tavoitekeskustelut tytäryhteisöjen kanssa

 

Kunnanhallitus 12.12.2022 § 243  

423/00.01.02/2022  

 

Valtuuston 17.5.2021 § 9 vahvistaman Ranuan kunnan hallintosäännön §:n 17 mukaisesti:

``Kunnanjohtaja käy vuosittain tavoite- ja tulosarviokeskustelut tytäryhteisöjen johdon kanssa.´´

 

Tavoitekeskustelut on käyty 30.11.2022.

 

Tavoitekeskustelun aiheet vuonna 2022 olivat seuraavat:

 

  1. Tytäryhtiön ja sen tytäryhtiöiden osavuosikatsaus 1-10/2022, kuluvan vuoden tavoitteiden toteutuminen ja tilinpäätösarvio (vertailu myös valtuuston vahvistamiin tavoitteisiin ja omistajapoliittisiin linjauksiin).
  2. Tytäryhtiön ja sen tytäryhtiön toiminta ja tavoitteet vuodelle 2023.
  3. Tytäryhtiön näkymät talousarviovuonna 2023 ja suunnitelmakaudella 2024-2025 sekä arvio vuoteen 2030 mennessä (kuntastrategia).
  4. Tytäryhtiöiden näkemykset omistaja- ja konserniohjauksen toteutumisesta ja parantamisehdotuksista.

 

Kunnanhallituksen jäsenille jaetaan esityslistan mukana muistio käydyistä keskusteluista. Lisäksi kokouksessa kuullaan kunnanjohtajan katsaus kuntakonsernin tämänhetkistä kokonaistilanteesta.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tytäryhteisöjen kanssa käydyt tavoitekeskustelut tietoonsa saatetuiksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi