Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 232

Tonttien ja maa-alueiden myynti- ja vuokraushintojen sekä luovutusehtojen päivittäminen

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 216 

Ranuan kunnan omistamien maa-alueiden ja tonttien myyntiehtoja on päivitetty viimeksi joulukuussa 2021 valtuuston päätöksellä.

Kuluvana vuonna yleinen kiinnostus tonttien varaukseen on kasvanut huomattavasti ja tontit on varattu valtuuston päätöksen mukaisesti varausjärjestyksessä. Varsinkin järvenrantatonttien osalta kiinnostus on ollut voimakasta ja tontteja on varattu ennen kuin alueiden kaavamuutokset ovat valmistuneet.  Uusien tonttialueiden varausjärjestelmän selkeyttämiseksi on tarpeen muuttaa nykyistä järjestelmää siten, että tontit voidaan varata vasta kaavan valmistumisen jälkeen siinä vaiheessa, kun kaavat ovat lainvoimaisia ja alueet ovat teknisesti luovutettavassa kunnossa (mahdolliset kaavatiet, vesi- ja jätevesiliittymät, kaukolämpö, rakennusten purkaminen).

TONTTIEN JA MAA-ALUIDEN MYYNTI- JA VUOK­RAUS­HIN­NAT SEKÄ LUOVUTUSEHDOT 1.2.2023 ALKAEN:

KIRKONKYLÄN ALUE

Kirkonkylän alueella otetaan käyttöön tonttien ja maa-alueiden vyö­hy­ke­hin­noit­te­lu:

Kirkonkylän alueella teollisuusalueilla 1,5 euroa/m2

Kirkonkylän asuinalueiden rantatonteilla 10 euroa/m2

Pappilanniemen kuivanmaan tonteilla 4 euroa/m2

  Pappilanniemen RM1 tontti 50 euroa/rakentamiseen oikeuttava m2

  Kirkonkylän asuinalueiden kuivanmaan tonteilla 1,80 euroa/m2

Kirkonkylän alueen liiketilatontit 4 euroa/m2

Asuinalueiden lisäalueita myydään 1 euroa/m2 Ranuan kirkonkylän ase­ma­kaa­van alueella. (M alueet) Lisäalueita myydään vain tontin le­vey­del­tä ja enintään 20 metrin matkalta. Mikäli kyseessä on rannan tun­tu­mas­sa sijaitseva tontti, niin alue voidaan myydä rantaan saakka.

Sairaalanrannan tonttien AKR 1 ja 2 tonttien hinnat 40 000 euroa kpl, AKR 3 tontin hinta 30 000 euroa. Vanhan sairaalan tontin hinta 40 000 eu­roa.

ELÄINPUISTON ALUE

Eläinpuiston asemaavan RM alueella 80 euroa/rakentamiseen oi­keuttava m2

 RM1 alueet 50 euroa/rakentamiseen oikeuttava m2

 RM2 alue 200 000 euroa. (rakennusoikeus noin 3800 m2)

Yleiset tonttien myyntiehdot kirkonkylän ja eläinpuiston alueella:

Tonteista tehdään ensin vuokrasopimus, jonka suuruus on 10%

kauppahinnasta. Rakentaminen on aloitettava 2 vuoden kuluessa vuok­ra­so­pi­muk­sen allekirjoituksesta ja tontin myynti tapahtuu vasta ra­ken­nuk­sen valmistumisen jälkeen. Maksettu vuokra hyvitetään to­teu­tu­nees­sa myynnissä kauppahinnasta enintään 5 vuoden ajalta. Vuokrasopimus raukeaa mikäli rakentamista ei ole aloitettu 2 vuoden kuluessa vuokrasopimuksen al­le­kir­joit­ta­mi­ses­ta.

LOMATONTIT JA KAAVOITTAMATTOMAT MAA-ALUEET

Kaavoittamattomat maa-alueet myydään tai vuokrataan va­raus­jär­jes­tyk­ses­sä vain asumiseen tai yritystoimintaan.

Maa-alueista tehdään ensin vuokrasopimus, jonka suuruus on 10%

kauppahinnasta. Rakentaminen on aloitettava 2 vuoden kuluessa vuok­ra­so­pi­muk­sen allekirjoituksesta ja tontin myynti tapahtuu vasta ra­kenn­nuk­sen valmistumisen jälkeen. Maksettu vuokra hyvitetään to­teu­tu­nees­sa myynnissä kauppahinnasta enintään 10 vuoden ajalta. Vuokrasopimus raukeaa, mikäli ra­ken­ta­mis­ta ei ole aloitettu 2 vuoden kuluessa vuokrasopimuksen al­le­kir­joit­ta­mi­ses­ta.

Kaavoittamattomalla alueella kuivan maa-alueen hinta:

Kangasmaasto puuton maa-alue 500 euroa/hehtaari

Kangasmaasto vähäinen puusto 1000 euroa/hehtaari

Kangasmaasto runsas puusto 2500 euroa/hehtaari

Joutomaa 150 euroa/hehtaari

Kaavoittamaton järvenranta 6000 euroa/rakennuspaikka.

Ukkometsontien mökkitontit ja Simontaipaleen mökkialue

Ukkometsontie 5 c 9236 euroa, 2828 m2

Ukkometsontie 5 e 10916 euroa, 3827 m2

Tontit voidaan os­ton sijasta myös vuokrata 10 % vuosivuokralla myyn­ti­hin­nas­ta. Vuok­ra­so­pi­muk­set tehdään määräaikaisiksi 30 vuoden vuok­ra-ajal­la. Tontin vuok­raa­jal­la on mahdollisuus ostaa tontti alkuperäisellä myyn­ti­hin­nal­la si­ten, että ostajalle hyvitetään kauppahinnassa enintään 10 vuo­den maksetut vuokrat. Vuokrausmahdollisuuden yhteydessä ton­teil­le asetetaan rakentamisvelvollisuus siten, että tonteilla on aloitettava ra­ken­ta­mi­nen kolmen vuoden kuluessa vuokrauksesta tai muuten vuok­ra­so­pi­mus purkaantuu.

Loma-asuinalueiden tonttien lisäalueita myydään 500 euroa/hehtaari.

Simontaipaleen mökkialue (Saunajärven ranta), johon infraa ei ole rakennettu:

Rantatontti 6000 euroa, kuivan maan tontti 2000 euroa.

Simotaipaleen rakennetun alueen lomatonttien myyntihinnat:

Tontin nimi

Tontin RN:o

Tontin p - ala m2

Myyntihinta €

Koirajärvi I

683-403-7-73

4600

20500

Koirajärvi II

683-403-7-74

4550

20000

Koirajärvi III

683-403-7-75

4710

20500

Koirajärvi V

683-403-7-77

4550

20000

Koirajärvi VI

683-403-7-78

4500

20000

Koirajärvi VII

683-403-7-79

4540

20500

Koirajärvi VIII

683-403-7-80

4540

21000

Koirantaival II

683-403-7-82

4670

20500

Koirantaival III

683-403-7-83

4500

20500

Koirantaival IV

683-403-7-84

4140

21500

Hietajärvi II

683-403-7-86

6910

20500

Hietajärvi III

683-403-7-87

7820

20500

Hietajärvi IV

683-403-7-88

8330

20500

Hietajärvi V

683-403-7-89

9620

21500

YLEISET EHDOT TONTTIEN JA MAA- ALUEIDEN LUOVUTUKSELLE

Voimassa olevien vuokrasopimusten osalta sovelletaan vuokraajalle edul­li­sem­paa lunastusehtoa/hintaa, mikäli vuokrasopimuksessa sel­lai­nen on määritelty.

Kunnan omistamat maa-alueet sekä tontit myydään tai vuokrataan va­raus­jär­jes­tyk­ses­sä. Varaus on voi­mas­sa enintään yhden kuukauden ajan, jonka aikana varaajan on il­moi­tet­ta­va tontin ostosta tai vuok­rauk­ses­ta. Varaus raukeaa, mikäli varaaja ei il­moi­ta kuukauden kuluessa ha­luk­kuu­des­ta tontin ostoon tai vuok­rauk­seen.

Kunta ilmoittaa vähintään viikoa etukäteen päivämäärän ja kellonajan, jolloin tonttivarauksia aletaan vastaanottamaan. Ilmoituksessa esitetään varattaviksi tulevat tontit. Varaukset on tehtävä sähköpostilla osoitteeseen tonttivaraukset@ranua.fi.

Tontin varaajan on ilmoitettava varausta jättäessä täydelliset yhteystiedot (nimi, osoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero) ja minkä tontin varaa.

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy tonttien ja maa-alueiden myynti- ja vuokraushinnat sekä luovutusehdot. Ehdot tulevat voimaan 1.2.2023 alkaen.

 Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se antaa kunnanhallitukselle toimivallan maa-aluiden ostoon sekä toimivallan tonttien myynnistä ja vuokrauksesta tekniselle johtajalle ja kunnanjohtajalle valtuuston hyväksymien luovutusehtojen mukaisesti 1.2.2023 alkaen.

Päätös Palautetaan asia uudelleen valmisteluun.

Merkitään, että kunnanhallituksen jäsenet Markus Ranua ja Aimo Kortesalmi poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 Lisätietoja asiasta antaa:

 tekninen johtaja/rakennustarkastaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623, etunimi.sukunimi@ranua.fi

Kunnanhallitus 12.12.2022 § 232  

400/10.00.02/2022  

Edellisen kokouksen jälkeen myyntiehtoihin on tehty tarkennuksia.

TONTTIEN JA MAA-ALUIDEN MYYNTI- JA VUOK­RAUS­HIN­NAT SEKÄ LUOVUTUSEHDOT 1.2.2023 ALKAEN:

KIRKONKYLÄN ALUE

Kirkonkylän alueella otetaan käyttöön tonttien ja maa-alueiden vyö­hy­ke­hin­noit­te­lu:

Kirkonkylän alueella teollisuusalueilla 1,5 euroa/m2

Kirkonkylän asuinalueiden rantatonteilla 10 euroa/m2

Pappilanniemen kuivanmaan tonteilla 4 euroa/m2

  Pappilanniemen RM1 tontti 50 euroa/rakentamiseen oikeuttava m2

  Kirkonkylän asuinalueiden kuivanmaan tonteilla 1,80 euroa/m2

Kirkonkylän alueen liiketilatontit 4 euroa/m2

Asuinalueiden lisäalueita myydään 1 euroa/m2 Ranuan kirkonkylän ase­ma­kaa­van alueella. (M alueet) Lisäalueita myydään vain tontin le­vey­del­tä ja enintään 20 metrin matkalta. Mikäli kyseessä on rannan tun­tu­mas­sa sijaitseva tontti, niin alue voidaan myydä rantaan saakka.

Sairaalanrannan tonttien AKR 1 ja 2 tonttien hinnat 40 000 euroa kpl, AKR 3 tontin hinta 30 000 euroa. Vanhan sairaalan tontin hinta 40 000 eu­roa.

ELÄINPUISTON ALUE

Eläinpuiston asemaavan RM alueella 80 euroa/rakentamiseen oi­keuttava m2

 RM1 alueet 50 euroa/rakentamiseen oikeuttava m2

 RM2 alue 200 000 euroa. (rakennusoikeus noin 3800 m2)

Yleiset tonttien myyntiehdot kirkonkylän ja eläinpuiston alueella:

Tonteista tehdään ensin vuokrasopimus, jonka suuruus on 10%

kauppahinnasta. Rakentaminen on aloitettava 2 vuoden kuluessa vuok­ra­so­pi­muk­sen allekirjoituksesta ja tontin myynti tapahtuu vasta ra­ken­nuk­sen valmistumisen jälkeen. Maksettu vuokra hyvitetään to­teu­tu­nees­sa myynnissä kauppahinnasta enintään 5 vuoden ajalta. Vuokrasopimus raukeaa mikäli rakentamista ei ole aloitettu 2 vuoden kuluessa vuokrasopimuksen al­le­kir­joit­ta­mi­ses­ta.

LOMATONTIT JA KAAVOITTAMATTOMAT MAA-ALUEET

Kaavoittamattomat maa-alueet myydään tai vuokrataan va­raus­jär­jes­tyk­ses­sä vain asumiseen tai yritystoimintaan.

Maa-alueista tehdään ensin vuokrasopimus, jonka suuruus on 10%

kauppahinnasta. Rakentaminen on aloitettava 2 vuoden kuluessa vuok­ra­so­pi­muk­sen allekirjoituksesta ja tontin myynti tapahtuu vasta ra­kenn­nuk­sen valmistumisen jälkeen. Maksettu vuokra hyvitetään to­teu­tu­nees­sa myynnissä kauppahinnasta enintään 10 vuoden ajalta. Vuokrasopimus raukeaa, mikäli ra­ken­ta­mis­ta ei ole aloitettu 2 vuoden kuluessa vuokrasopimuksen al­le­kir­joit­ta­mi­ses­ta.

Kaavoittamattomalla alueella kuivan maa-alueen hinta:

Kangasmaasto puuton maa-alue 500 euroa/hehtaari

Kangasmaasto vähäinen puusto 1000 euroa/hehtaari

Kangasmaasto runsas puusto 2500 euroa/hehtaari

Joutomaa 150 euroa/hehtaari

Kaavoittamaton järvenranta 6000 euroa/rakennuspaikka.

Ukkometsontien mökkitontit ja Simontaipaleen mökkialue

Ukkometsontie 5 c 9236 euroa, 2828 m2

Ukkometsontie 5 e 10916 euroa, 3827 m2

Tontit voidaan os­ton sijasta myös vuokrata 10 % vuosivuokralla myyn­ti­hin­nas­ta. Vuok­ra­so­pi­muk­set tehdään määräaikaisiksi 30 vuoden vuok­ra-ajal­la. Tontin vuok­raa­jal­la on mahdollisuus ostaa tontti alkuperäisellä myyn­ti­hin­nal­la si­ten, että ostajalle hyvitetään kauppahinnassa enintään 10 vuo­den maksetut vuokrat. Vuokrausmahdollisuuden yhteydessä ton­teil­le asetetaan rakentamisvelvollisuus siten, että tonteilla on aloitettava ra­ken­ta­mi­nen kolmen vuoden kuluessa vuokrauksesta tai muuten vuok­ra­so­pi­mus purkaantuu.

Loma-asuinalueiden tonttien lisäalueita myydään 500 euroa/hehtaari.

Simontaipaleen mökkialue (Saunajärven ranta), johon infraa ei ole rakennettu:

Rantatontti 6000 euroa, kuivan maan tontti 2000 euroa.

Simotaipaleen rakennetun alueen lomatonttien myyntihinnat:

Tontin nimi

Tontin RN:o

Tontin p - ala m2

Myyntihinta €

Koirajärvi I

683-403-7-73

4600

20500

Koirajärvi II

683-403-7-74

4550

20000

Koirajärvi III

683-403-7-75

4710

20500

Koirajärvi V

683-403-7-77

4550

20000

Koirajärvi VI

683-403-7-78

4500

20000

Koirajärvi VII

683-403-7-79

4540

20500

Koirajärvi VIII

683-403-7-80

4540

21000

Koirantaival II

683-403-7-82

4670

20500

Koirantaival III

683-403-7-83

4500

20500

Koirantaival IV

683-403-7-84

4140

21500

Hietajärvi II

683-403-7-86

6910

20500

Hietajärvi III

683-403-7-87

7820

20500

Hietajärvi IV

683-403-7-88

8330

20500

Hietajärvi V

683-403-7-89

9620

21500

YLEISET EHDOT TONTTIEN JA MAA- ALUEIDEN LUOVUTUKSELLE

Voimassa olevissa sopimuksissa sovelletaan vuokraajalle edul­li­sem­paa lunastusehtoa/hintaa, mikäli vuokrasopimuksessa sel­lai­nen on määritelty.

Kaavoittamattomat maa-alueet ja voimassaolevien kaavojen mukaiset tontit ovat jatkuvassa haussa ja ne myydään tai vuokrataan va­raus­jär­jes­tyk­ses­.

Uusien kaava-alueiden tai kaavamuutosten kohteena olevat tontit ovat varattavissa erikseen ilmoitettuna ajankohtana. Varausajankohta alkaa sen jälkeen, kun uudet kaavat tai kaavamuutokset ovat lainvoimaisia. Kunta ilmoittaa vähintään viikkoa etukäteen päivämäärän ja kellonajan, jolloin tontteja voi varata. Ilmoitus julkaistaan paikallislehdessä, kunnan verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Varauksia voi tehdä kahden viikon ajan. Jos varauksia tulee tonttia kohden enemmän kuin yksi, tontin saaja arvotaan. Mikäli arvonnan voittaja ei ota tonttia vastaan, niin tontti arvotaan uudelleen varaajien kesken. Varausajan jälkeen vapaaksi jääneet tontit siirtyvät jatkuvaan hakuun.

Maa-alueiden ja tonttien varaukset ovat voi­mas­sa enintään yhden kuukauden ajan, jonka aikana varaajan on il­moi­tet­ta­va tontin ostosta tai vuok­rauk­ses­ta. Varaus raukeaa, mikäli varaaja ei il­moi­ta kuukauden kuluessa ha­luk­kuu­des­ta tontin ostoon tai vuok­rauk­seen. Oston ja vuokrauksen yhteydessä tehdään viranhaltijapäätös, jonka jälkeen sopimus allekirjoitetaan kun päätös on lainvoimainen. 

Varaukset on tehtävä sähköpostilla osoitteeseen tonttivaraukset@ranua.fi. Tontin varaajan on ilmoitettava varausta jättäessä täydelliset yhteystiedot (nimi, osoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero) ja minkä tontin varaa.

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy tonttien ja maa-alueiden myynti- ja vuokraushinnat sekä luovutusehdot. Ehdot tulevat voimaan 1.2.2023 alkaen.

Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se antaa kunnanhallitukselle toimivallan maa-alueiden ostoon sekä toimivallan tonttien myynnistä ja vuokrauksesta tekniselle johtajalle ja kunnanjohtajalle valtuuston hyväksymien luovutusehtojen mukaisesti 1.2.2023 alkaen.

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.