Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 253


 

Vuoden 2023 eduskuntavaalien äänestyspaikkojen määrääminen

 

Kunnanhallitus 19.12.2022 § 253  

438/00.00.00/2022  

 

Vuoden 2023 eduskuntavaalit toimitetaan 2.4.2023 ja vaalien ennakkoäänestys kotimaassa toimitetaan 22. - 28.3.2023.

 

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa valitaan kansanedustajat eduskuntaan vaalikaudelle 2023-2027.

 

Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää:

-          kotimaan yleisten ennakkoäänetyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa,

-          laitoksista, jotka ovat ennakkoäänestyspaikkoja,

-          äänestysalueen vaalipäivän äänestyspaikoista.

 

Vaalilain 47 §:n mukaan kotimaan yleinen ennakkoäänestyspaikka on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina ennakkoäänestyspäivinä, jollei kunnanhallituksen päätöksellä erityisistä syistä toisin määrätä.

 

Vaalilain 48 §:n mukaan kunnanhallitus määrää ennakkoäänestyspaikkojen päivittäiset aukioloajat kuitenkin siten, että ennakkoäänestys ei saa olla avoinna arkipäivisin ennen klo 8 eikä klo 20 jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen klo 9 eikä klo 18 jälkeen.

 

Ranuan kunnassa on yksi äänestysalue.

 

Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava siitä, että Digi- ja väestöviraston ylläpitämä äänestyspaikkarekisteriin merkitään Digi- ja väestöviraston määräämällä tavalla jokaisen kunnassa olevan yleisen ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat sekä vaalipäivän äänestyspaikan nimi ja käyntiosoite sekä muut oikeusministeriön määräämät tiedot viimeistään 13.1.2023 klo 12 mennessä.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2023 eduskuntavaalien

- yleisenä ennakkoäänestyspaikkana toimii Ranuan kunnanvirasto / valtuustosali, Keskustie 34, 97700 Ranua.
   Aukioloajat:
   ke-to 22. - 23.3.2023 klo 11-17
   pe 24.3.2023             klo 11-20
   la-su 25. - 26.3.2023 klo 11-14
   ma 27.3.2023            klo 11-17
   ti 28.3.2023               klo 11-20
- erityisinä ennakkoäänestyspaikkoina ns. laitosäänestys toimivat Ranuan terveyskeskus/osasto, Rantakoti ja Attendo Sisu hoivakoti
- vaalipäivän äänestyspaikkana toimii Ranuan kunnanvirasto / valtuustosali, Keskustie 34, 97700 Ranua.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi