Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 156


 

Hallintojohtajan rekrytointi

 

Kunnanhallitus 15.08.2022 § 156  

200/01.01.00/2022  

 

Hallintojohtaja Jaana Koukkula ilmoitti 27.6.2022 irtisanoutuvansa hallinjohtajan virastaan kahden kuukauden irtisanomisajalla. Jaana Koukkula on peruuttanut irtisanomisilmoituksensa 5.7.2022.

 

Viranhaltijalla on oikeus irtisanoutua virastaan. Irtisanoutuminen tulee voimaan, kun työnantaja saa siitä tiedon. Eron myöntäminen irtisanoutumisilmoituksen perusteella tarkoittaa vain irtisanoutumisilmoituksen tiedoksi merkitsemistä. Irtisanoutunut viranhaltija ei voi pätevästi peruuttaa ilmoitustaan sen jälkeen, kun kirjallinen irtisanoutumisilmoitus on saapunut työnantajalle. Ennen virkasuhteen päättymistä viranomainen voi kuitenkin halutessaan aina hyväksyä irtisanoutumisen peruuttamisen.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan irtisanoutumisen peruuttamisen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että hallintojohtajan irtisanoutumisen peruuttamista ei hyväksytä.

Merkitään, että hallintojohtaja Jaana Koukkula ja pöytäkirjanpitäjä Jenniina Juutinen poistuivat esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksen teon ajaksi (osallisuusjäävi).

Merkitään, että pöytäkirjanpitäjänä toimi tämän pykälän osalta kunnanjohtaja Tuomas Aikkila.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi