Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 163


Koivuranta Rn_o 1_32 lähestymiskartta

 

Sari Kylmälän rakentamista koskeva poikkeamishakemus

 

Kunnanhallitus 05.09.2022 § 163  

266/10.03.100/2022  

 

Sari Kylmälä hakee poikkeamista vapaa-ajan asuinrakennuksen rakentamisesta Impiöjärven rannalle.

 

Tekninen johtaja/rakennustarkastaja Risto Niemelä puoltaa poikkeamishakemusta seuraavin perustein:

 

Hankkeen toteuttaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle tai vaikeuta luonnonsuojelun ja rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Alue on kyläaluetta ja vapaa-ajan asunnon rakentamisen jälkeenkin ranta-alueelle jää MRL 73 §:n mukaisesti riittävästi virkistykseen soveltuvia alueita sekä vapaata rantavyöhykettä. Uusi vapaa-ajan asunto korvaa jo olemassa olevan vapaa-ajan asunnon, joten kyseessä on ns. korvaava rakentaminen.

 

Impiöjärven alue on pääasiassa muodostunut vakituisesta asuinrakentamisesta.

 

Lisäksi hakemuksen tarkoittaman rakentamisen tueksi on katsottava esitetyn erityisiä syitä.

 

Kylä: Simojärvi

 

Tila: Koivuranta RN:o: 1:32

 

Rakentamisen tai toimenpiteen laatu:

 

Uusi vapaa-ajan asunto 53 m2

 

 Rakentamisrajoitus, josta poikkeamista haetaan:

 

- MRL 72 §:n 1 momentti; rakentaminen rantavyöhykkeelle ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.

 

Kartta alueesta jaetaan esityslistan mukana.

 

 

Päätösehdotus Hyväksytään Sari Kylmälän poikkeamishakemus vapaa-ajan asuinrakennuksen rakentamiseksi.

Perustelut: Hankkeen toteuttaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle tai vaikeuta luonnonsuojelun ja rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Lisäksi hakemuksen tarkoittaman rakentamisen tueksi on katsottava esitetyn erityisiä syitä.

Poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen antopäivästä lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on säädetyssä järjestyksessä haettava rakennuslupa ja saatava todistus poikkeamispäätöksen lainvoimaisuudesta. Poikkeamispäätökseen merkittävän lainvoimaisuustodistuksen saa 30 päivän kuluttua päätöksen antamisesta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden kirjaamosta, jonne päätös on sitä varten toimitettava.

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.

Päätös annetaan julkipanon jälkeen 8.9.2022.

Maksu päätöksestä on 280 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja antaa:

 Tekninen johtaja/rakennustarkastaja Risto Niemelä

 puh. 040 704 9623 etunimi.sukunimi@ranua.fi