Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 166


Suhanko Luonnos hankesuunnitelmaksi

 

Suhangon kaivokseen valmistautuminen -selvityshanke

 

Kunnanhallitus 05.09.2022 § 166  

258/02.05.02/2022  

 

Suhanko Arctic Platinum Oy valmistelee Suhangon kaivoksen avaamista Ranualle. Suhangossa on Euroopan suurin palladiumesiintymä. Palladiumia käytetään hydridi- ja bensiinikäyttöisten autojen katalysaattoreissa pakokaasupäästöjen vähentämiseksi. Yhtiö selvittää parhaillaan kaivoshankkeen kannattavuutta.

 

Yhtiön tavoitteena on syksyllä 2023 tehdä investoistipäätös ja käynnistää kaivoksen rakennustyöt. Rakennusvaiheen on arvioitu kestävän 2-3 vuotta ja työllistävän noin 1 000 henkilöä. Toimivan kaivoksen suora työllistävyysvaikutus on noin 400 henkilötyövuotta ja arvioitu toiminta-aika yli 20 vuotta.

 

Ranuan kunta haluaa varautua täysimääräisesti Suhangon kaivoksen avautumiseen. Varautumisen varmistamiseksi on tarpeellista käynnistää selvityshanke, jossa Ranuan kunta yhteistyössä kaivosyhtiön sekä ranualaisten yrittäjien, asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa pystyy ennakoimaan, selvittämään ja valmistautumaan Suhangon kaivoksen avaamisen tuomaan toimintaympäristön positiiviseen muutostilanteeseen ja vastaamaan kehittämistarpeisiin.

 

Hankeen toteutusaika on 1.1.-31.12.2023. Hankkeen kustannusarvio on yhteensä 127.179,00 €, josta kaivosasiamies ja palkkajyvitykset 90.855,00 € ja Flat rate 40 % 36.326,00 €. Ranuan kunnan osuus on 15 %.

 

Liitteenä hankesuunnitelma.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Suhangon kaivokseen valmistautuminen -selvityshankkeen hankesuunnitelman.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi