Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 80


 

Yleiset periaatteet lomarahan vaihtamisesta vapaaksi

 

Kunnanhallitus 17.04.2023 § 80  

601/01.00.01/2022  

 

Kunnallisessa virka- ja työehtosopimuksessa (KVTES IV luku 19 §) on uudet määräykset lomarahan vaihtamisesta vapaaksi. Määräystä sovelletaan myös teknisessä sopimuksessa (TS). Asiasta ei enää tarvitse sopia paikallisesti henkilöstön edustajien kanssa.

 

Muuttuneiden määräysten johdosta työnantaja antaa ohjeistuksen asiaan liittyvästä menettelystä.

 

Työnantajan noudattamissa lomarahavapaata koskevissa periaatteissa ja lomarahavapaista käytännössä sovittaessa on tärkeä varmistaa se, että työmäärä ei vapaiden vuoksi muodostu liian rasittavaksi. Näin ollen lomarahavapaiden myöntämisessä käytetään harkintaa, missä otetaan huomioon mm. vapaan vaikutus siihen, miten työt saadaan hoidettua. Tasapuolinen kohtelu ei lähtökohtaisesti tarkoita tai edellytä sitä, että työnantaja myöntää kaikille saman määrän lomarahavapaita. Vapaiden määrään ja sitä koskevaan työnantajan harkintaan vaikuttaa mm. työtilanne ja vapaista aiheutuvat kulut. Myöntävällä esimiehellä on harkintavaltaa sen suhteen, voidaanko anottu lomarahavapaa tai osa siitä myöntää.

 

Johtoryhmä on valmistellut yleiset periaatteet lomarahan vaihtamisesta vapaaksi siten, että vaihtaminen edellyttää seuraavien ehtojen täyttymistä:

  1. Lomarahavapaan myöntämisen sopimisesta työntekijän/viranhaltijan kanssa päättää esimiehenä toimiva viranhaltija, joka päättää myös ko. henkilön vuosilomista. Lomarahavapaan vaihtaminen edellyttää aina kirjallista tai sähköistä sopimusta. Ranuan kunnassa sopimus tehdään Personec F ESS järjestelmässä.
  2. Kaikissa myönnettävissä lomarahavapaissa vapaiden ajankohdat on suunniteltava siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa kunnan palvelutuotannolle.
  3. Lomarahavapaita myönnettäessä työntekijän/viranhaltijan ja esimiehen on huolehdittava siitä, että kuluvan lomanmääräytymisvuoden aikana kertyneet vuosilomat tulevat pidettyä seuraavan kalenterivuoden huhtikuun loppuun mennessä lomarahavapaan lisäksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että säästövapaita ei synny, mikäli pidetään lomarahavapaita.
  4. Lomarahojen vaihtamisesta tulee sopia lomanmääräytymisvuoden huhtikuun loppuun mennessä.
  5. Lomarahavapaata annetaan työnantajan ja työntekijän/viranhaltijan sopimana ajankohtana. Lomarahavapaa annetaan viimeistään lomavuotta seuraavan lomakauden alkuun mennessä. Lomarahavapaita ei voida siirtää säästövapaiksi. Lomarahavapaata kuluu kuten vuosiloma.
  6. Lomarahavapaan ajalta maksetaan pitämisajankohdan vasinainen palkka. Lomarahavapaan ajalta maksettavaan palkkaan ei sovelleta KVTES IV luvun vuosiloma 13 § 2 ja 3 momentin määräystä. Lomarahavapaan siirtäminen työkyvyttömyyden perusteella määräytyy vuosiloman siirrosta annettujen määräysten mukaan (KVTES IV luku vuosiloma 11§).
  7. Lomarahavapaa voidaan myöntää täysimääräisenä, mikäli työntekijälle/viranhaltijalle ei tarvitse palkata sijaista ja mikäli lomarahan antamisesta ei aiheudu työyksikön toiminnalle muutoin olennaista haittaa. Lisäksi täysimääräinen lomarahavapaan myöntäminen edellyttää, että työntekijällä/viranhaltijalla ei ole säästövapaita ollenkaan.

 

Yhteistyöryhmä käsitteli lomarahojen vaihtamisen periaatteita 22.3.2023 ja hyväksyi yllä mainitun ehdotuksen.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy yleiset periaatteet lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi vuodelle 2023 esittelytekstissä mainitulla tavalla.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi