Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ranuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.ranua.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 75


 

Sihteerin nimeäminen vammaisneuvostoon

 

Hyvinvointilautakunta 11.04.2023 § 194 

 

 

Vammaisneuvosto on 14.12.2022 kokouksessaan päättänyt esittää uuden sihteerin valintaa kunnanhallitukselle, sillä nykyinen vammaisneuvoston sihteeri on siirtynyt Lapin hyvinvointialueen työntekijäksi ja Lapin hyvinvointialueen työntekijä ei saa toimia paikallisen vammaisneuvoston sihteerinä.

 

Kunnan hallintosäännön §11 mukaan vammaisneuvoston kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus. 

 

 

Päätösehdotus (sivistystoimenjohtaja) Hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle vammaisneuvoston sihteeriksi Auli Kuhaa.

 

 

Muutettu päätösehdotus (sivistystoimenjohtaja) Hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle vammaisneuvoston sihteeriksi sivistystoimen toimistosihteeri Annamari Hiltusta, jolla on olemassa olevat käyttöoikeudet kokousasiahallintajärjestelmään.

Päätös Hyväksyttiin muuutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 sivistystoimenjohtaja Juha Siitonen,

 puh. 040 544 5150, etunimi.sukunimi@ranua.fi

 

 

Kunnanhallitus 17.04.2023 § 75  

566/00.01.05/2022  

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy hyvinvointilautakunnan esityksen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että kunnanhallituksen jäsen Terhi Salmela poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Lisätietoja asiasta antaa:

 kunnanjohtaja Tuomas Aikkila

 puh. 040 539 4293, etunimi.sukunimi@ranua.fi